Kansan kolme periaatetta. Demokratia 1.

Mitä on kansallinen itsemääräämisoikeus? Termin määrittelemiseksi pitää ensin tietää mitä "kansa" on. Jokaista yhdistynyttä ja organisoitunutta ihmisten ryhmää voidaan tässä kutsua "kansaksi." Itsemääräämisoikeus on kansan voimaa ja auktoriteettia, joka kattaa valtioksi rajatun alueen. Kiinan kielessä maailman suurimpia valtoja kutsutaan tänään "vahvoiksi valtioiksi", muilla kielillä niitä kutsutaan voimiksi. Puhutussa kiinassa mekaaninen voima on hevosvahvuus, muissa kielissä hevosvoima. Niinpä vahvuutta ja voimaa käytetään vaihtelevasti. Voimaa panna toimeen määräyksiä ja säädellä ihmisten käytöstä kutsutaan määräämisoikeudeksi. Ja kun kansa ja määräämisoikeus liitetään yhteen meillä on kansan itsemääräämisoikeus, joka taas on kansan poliittinen voima. Ymmärtääksemme mitä on "poliittinen voima" meidän täytyy tietää mikä on hallitus. Monet ihmiset ajattelevat hallituksen olevat jotain hämärää ja tavalliselle ihmiselle vaikeasti käsitettävää. "Me olemme sotilaita, emmekä tiedä mitään politiikasta", kuuluu vanha armeijan sanonta. Syy miksi he sanovat noin, johtuu siitä, että he ajattelevat hallinnon olevan jotenkin syvällistä ja hämärää. Mikäli sotilaat vain sanoisivat, että he eivät sekaannu hallintoon voisimme antaa asian olla, mutta mikäli he todella tarkoittavat, että eivät ymmärrä hallintoa, niin he ovat hulluja. Koska sotilas on keskeisimpiä hallitusta tukevia voimia hänen todella pitää tietää mikä hallitus on. Lyhyesti hallitus on kansan asia ja kansasta. Se on kansan asioiden säätelemistä. Voima säädellä niitä asioita on poliittinen määräämisoikeus ja siellä missä kansa säätelee hallitusta me puhumme kansan itsemääräämisoikeudesta.

Kansan itsemääräämisoikeuden käsitteen merkityksen ymmärrettymme voimme tutkia sen toimintaa ja tarkoitusta. Jos tutkiessamme ajattelemme todella muinaisia aikoja huomaamme, että ihmisen voimaa on käytetty yksinkertaistaen vain ihmisrodun säilymisen varmistamiseen. Ollakseen olemassa ihmiskunta on tarvinnut suojaa ja ravintoa ja se on päivittäin kohdannut nämä kaksi suurta tarvetta. Suoja merkitsee itsepuolustusta. Olipa sitten kyse yksilöstä, ryhmästä tai valtiosta niin voima itsepuolustukseen on olemassaolon edellytys. Ravinto merkitsee ruuan etsimistä. Itsepuolustus ja ruuan hankinta ovat siis ne kaksi keskeistä keinoa, jolla ihmiskunta on varmistanut olemassaolonsa. Kuitenkin samalla, kun ihminen on varmistanut olemassaoloaan niin muut eläimet ovat tehneet samaa. Ihmisen puolustaessa itseään, muut eläimet ovat puolustaneet itseään; ihmisen etsiessä ruokaa, muut eläimet ovat myös etsineet ruokaa ja näin ihmisen suojan ja ruuan etsintä on joutunut ristiriitaan muiden eläinten ruuan ja suojan etsinnän kanssa mistä on syntynyt taistelu. Pysyäkseen elossa taistelun keskellä ihmisen on taisteltava ja niinpä ihmiskunta on lepäämättä taistellut aina inhimillisen elämän aikojen alusta asti. Ihmisrotu on siten käyttänyt vahvuutta taistelussa ja aina siitä asti kuin se syntyi planeetalle se on ollut keskellä taistelujen melskettä.

jatkuu...

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 6.

Hyvät herrat!

Aiheeni on tänään, kuinka palautamme kansankuntamme aseman. Tämän kysymyksen tarkastelussa emme voi unohtaa mitä aiemmilla luennoilla on puhuttu, sitä mikä on kansakuntamme nykyinen asema ja sitä millainen kansojen tilanne nykyisessä maailmassa on.

Miksi Kiina saavutti niin hienon aseman ja sitten "putosi kymmenentuhatta jalkaa yhdessä pudotuksessa"? Pääasiallisesta syystä olemme jo keskustelleet ja se on, että koska olemme kadottaneet kansallishenkemme on valtiomme päivä päivältä rappeutunut. Niinpä, jos haluamme palauttaa kansakuntamme aseman meidän on ensin uudelleen herätettävä kansallinen henkemme. Sen herättämiseksi meidän on täytettävä kaksi ehtoa. Ensin meidän on tajuttava kuinka vaaranalainen asemamme nykyisessä maailmassa on. Ja toiseksi vaaran tietäessämme hyödyntää Kiinan muinaisia, sosiaalisia ryhmiä kuten perheitä ja klaaneja ja yhdistää ne yhdeksi, suureksi kansalliseksi ryhmäksi. Kun se on saavutettu ja meillä on 400 miljoonamme voima ei ole väliä kuinka huono ja alhainen nykyinen asemamme on. Me pystymme nostamaan sitä. Joten tietää ja yhdistyä ovat kaksi välttämättömyyttä nationalismimme herättämiseksi. Kaikkien teidän tultua tietoiseksi näistä välttämättömyyksistä teidän on julistettava ne 400 miljoonalle koko maassa, kunnes kaikki ymmärtävät ne. Sitten voimme aloittaa kansallisen henkemme uudelleen herättämisen. Vanha kansallinen henkemme on unessa ja meidän on herätettävä se ja silloin nationalismimme alkaa herätä sen mukana. Kun se on herätetty meidän on siirryttävä askel eteenpäin ja tutkittava kuinka voimme palauttaa kansakuntamme aseman.

Kiina ei saavuttanut mennyttä suuruuttaan kulkemalla vain yhtä tietä. Yleensä kansakunta vahvistuu ensin sotilaallista voimaansa kasvattamalla, sitten kehittämällä kulttuurinsa eri muotoja, mutta mikäli kansakunta ja valtio aikovat säilyttää asemansa on moraalinen luonne tärkeä. Vain tavoittelemalla korkeaa moraalin tasoa valtio voi toivoa hallitsevansa kauan ja säilyä rauhan tilassa. Vaikka mongolit Sung-dynastian aikana valloittivat Kiinan, niin kiinalaisen rodun korkeampi moraali aiheutti sen, että mongolit haihtuivat Kiinaan, kiinalaisten sekaan. Ja näin kävi mantsujenkin kanssa. Vaikka Kiina hävisi heille kahdesti Ming-dynastian aikana he sulautuivat kiinalaisiin. Korkeasta moraalisesta tasostamme johtuen emme ole ainoastaan selvinneet valtion tuhosta vaan meillä oli myös voimaa sulattaa muita rotuja. Asian ydin on siinä, että mikäli haluamme palauttaa rotumme aseman, sen ohella, että yhdistymme yhdeksi, suureksi kansakunnaksi meidän täytyy ensin palauttaa muinainen moraalimme. Sitten, ja vasta sitten, me voimme keskustella miten asema, joka meillä kerran oli voidaan palauttaa.

Kiinan vanhat moraaliset standardit eivät vielä ole kadonneet Kiinan kansan näköpiiristä. Ensin tulevat lojaalisuus ja vanhempien kunnioitus; sitten ystävällisyys ja rakkaus; luotettavuus ja oikeus; sitten harmonia ja rauha. Kiinalaiset puhuvat yhä näistä muinaisista luonteenpiirteistä. Johtuen siitä, että olemme muukalaisrotujen hallitsemia ja koska vieras kulttuuri on alkanut levittää vaikutustaan kaikkialle Kiinaan on se osa, joka on myrkyttynyt uudesta kulttuurista alkanut hyljeksiä vanhaa moraalia väittäen, että uusi kulttuuri tekee vanhan moraalin tarpeettomaksi. He eivät ymmärrä, että se mikä on hyvää menneisyydessämme täytyy säilyttää ja pois on heitettävä vain se mikä on huonoa. Kiina on nykyään vanhojen ja uusien virtausten ristivedossa. Suuret joukot meidän ihmisiämme ovat sen vuoksi täysin neuvottomia mitä virtauksia he seuraisivat.

Muutama päivä sitten olin maaseudulla ja kävin muinaisessa temppelissä. Mennessäni sisimpiin huoneisiin lepäämään, näin oikealla "Vanhempien kunnioituksen" - merkin, mutta vasemmalla puolella, jolla pitäisi olla "Lojaalisuuden" - merkki oli pelkkää tyhjää*. Olen nähnyt tämän useammin kuin kerran. Monet muinaiset tai perhetemppelit ovat samassa kunnossa. "Vanhempien kunnioituksen" - merkki oli kuitenkin erittäin suuri ja "Lojaalisuuden" - merkki vaikutti raaputetun pois vasta hiljattain. Se saattoi olla maalaisväen itsensä työtä tai temppelissä majailevien sotilaiden työtä. Joka tapauksessa olen nähnyt saman "Lojaalisuus" - merkin pois raaputtamisen monissa sellaisissa temppeleissä, jotka eivät toimi sotilaiden asuinmajoina. Tästä näkyy tietyntyyppisten ihmisten nykyinen ajattelutapa: koska meillä on tasavalta, niin meidän ei tarvitse välittää lojaalisuudesta. Sanotaan, että vanhoina aikoina lojaalisuutta osoitettiin ruhtinaille ja koska demokratiassa ei ole ruhtinaita ei lojaalisuus ole tarpeen ja sen voi siirtää syrjään. Tuollainen väite johtuu väärinymmärryksestä. Me emme tietenkään tarvitse ruhtinaita tässä maassa, mutta ilman tietyn tyyppistä lojaalisuutta emme voi tulla toimeen. Jos sanomme, että lojaalisuus on tänään vanhanaikaista niin entäpä silloin kansakunta? Emmekö voi osoittaa lojaalisuutta kansakuntaa kohtaan? Emme tietenkään voi puhua lojaalisuudesta ruhtinaille, mutta entäpä lojaalisuus kansalle ja meidän asiallemme? Kun sitoudumme tehtävään meidän ei pidä horjua ensimmäisestä viimeiseen kunnes tehtävä on tehty ja mikäli epäonnistumme meidän ei pidä epäröidä uhrata omia elämiämme. Lojaalisuus on sitä. Muinainen opetus lojaalisuudesta vei tuon äärimmilleen tarkoittaen uhrauksella kuolemaa. Sen väittäminen, että koska muinainen lojaalisuus johtui kuninkaista, eikä meillä enää ole kuninkaita joten lojaalisuus on turhaa ja voimme tehdä mitä tahdomme on täydellisen väärin. Nykyään jokainen demokratiasta puhuva rikkoo perinteisiä moraalisääntöjä ja syy on juuri tuossa väärinkäsityksessä. Demokratiassa on kuitenkin se järjellinen syy miksi meidän edelleen pitää osoittaa lojaalisuutta. Sitä ei osoiteta ruhtinaille vaan kansakunnalle ja kansalle. Lojaalisuuden 400 miljoonalle pitää luonnollisesti olla suurempaa ja paljon korkeammalla tasolla kuin lojaalisuuden yhdelle ihmiselle, joten sanon, että hienoa moraalista arvoa, lojaalisuutta pitää edelleenkin vaalia.

*Vanhempain kunnioitus hsiao ja lojaalisuus chung liitetään käytännössä aina saman hyveen määreiksi. Isän ja pojan välillä määreenä ( merkkinä ) on hsiao ja keisarin ja hallintomiesten chung.

Vanhempien kunnioitus on Kiinalle vielä luonteenomaisempaa. Sen harjoittamisessa olemme menneet huomattavasti pidemmälle, kuin muut kansakunnat. Sellaisena kuin se esitetään "Perheellisten velvollisuuksien kaanonissa" se kattaa lähes kaikki inhimilliset toiminnot, jokaista näkökohtaa käsitellen. Mikään toinen kansakunta ei ole tähän päivään mennessä tuottanut niin täydellistä ylistystä perheellisille arvoille. Vanhempien kunnioitus on edelleen välttämätöntä. Mikäli kansa demokratiassa pystyisi osoittamaan lojaliteettia ja vanhempien kunnioitusta niiden rajoille asti valtiomme kukoistaisi luonnostaan.

Ystävällisyys ja rakkaus ovat myös osia Kiinan korkeasta moraalista. Kukaan muu ei ole puhunut menneisyydessä rakkaudesta niin hyvin kuin Motze. Hänen "Rakkaus ilman syrjintää" on sama asia kuin Jeesuksen "universaali rakkaus." Muinaiset liittivät rakkauden hallitukseen sanoen "rakasta kansaa kuten lapsiasi" ja "ole ystävällinen kaikille ihmisille ja rakasta kaikkia luotuja." Rakkaudella oli tapana kukoistaa kaikissa velvollisuuksissa mistä näemme kuinka hyvin muinaiset tekivät ystävällisyyden ja rakkauden käytännön läheisiksi. Ulkomaisen valloituksemme alettua monet ovat ajatelleet, että kiinalainen idea rakkaudesta ja ystävyydestä on alempiarvoinen ulkomaisten idean rinnalla, koska ulkomaiset ovat, perustamalla kouluja ja sairaaloita, opettaen ja parantaen kiinalaisia osoittaneet ystävällisyyttä ja rakkautta. Ystävällisyyden ja rakkauden käytännön ilmauksissa Kiina todella näyttää olevan muita kansankuntia jäljessä. Syy on se, että olemme olleet vähemmän aktiivisia noiden hyveiden esiin tuomisessa. Silti ystävällisyys ja rakkaus ovat vanhoja kiinalaisia luonteenpiirteitä ja muita maita tutkiessamme meidän pitäisi ottaa oppia heidän käytännön toimistaan, herättää uudelleen oma ystävällisyytemme ja rakkautemme, vanhan Kiinan henki, ja laittaa ne loistamaan vielä suuremmassa kunniassa.

Luotettavuus ja oikeus. Muinaisessa Kiinassa puhuttiin aina luotettavuudesta suhteessa vieraisiin maihin ja luotettavuudesta kanssakäymisessä ystävien kanssa. Oman näkemykseni mukaan luotettavuutta on Kiinassa harjoitettu paremmin kiinalaisten kuin ulkomaalaisten toimesta. Tämä voidaan nähdä liikesuhteissa: Kiinalaiset eivät niissä käytä kirjallisia sopimuksia. Sanallinen sopimus, johon itsestään selvästi luotetaan, riittää täysin. Niinpä silloinkaan, kun tilaa tavaraa Kiinasta ei mikään sopimus ole tarpeellinen, tehdään vain yksinkertainen merkintä kirjaan ja kauppa on sillä selvä. Tämän tuloksena ulkomaalaiset, jotka ovat tehneet liiketoimia Kiinan sisämaassa puhuvat poikkeuksetta kiinalaisista hyvin arvostaen. He sanovat, että kiinalainen pitää sanansa paremmin kuin ulkomaalainen sopimuksensa.

Oikeus. Suurimpina voiman päivinään Kiina ei täysin tuhonnut yhtään toista valtiota. Tarkastellaan vaikka Koreaa: Se oli aiemmin Kiinan alusmaa nimellisesti, mutta silti todellisuudessa itsenäinen kansakunta. Kiina oli vahva valtio tuhansia vuosia, silti Korea jatkoi olemassaoloaan. Japani on ollut vahva valtio vasta reilut 20 vuotta ja Korea on jo tuhottu. Tästä näkee, että Japanissa luotettavuuden- ja oikeudentunto on alhaisempi kuin Kiinassa ja, että Kiinan moraaliset standardit ovat kehittyneet muiden kansakuntien yläpuolelle.

Kiinalla on vielä yksi loistava hyve: rakkaus harmoniaan ja rauhaan. Tämän päivän valtioiden joukossa vain Kiina yksin saarnaa rauhaa, muiden maiden puhuessa sodan termein ja edistäessä valtioiden tuhoamista imperialismin kautta. Intensiivinen rakkaus rauhaan, joka on ollut kiinalaisten ominaisuutena nämä tuhannet vuodet, on ollut luonnollinen asennoitumisemme. Henkilökohtaisissa suhteissa laitetaan suurta painoa "vaatimattomuudella ja hienotunteisuudelle". Vanha sanonta hallinnossa kuului: "Hän, joka ei iloitse ihmisen tappamisesta voi yhdistää kaikki ihmiset." Kaikki tällainen on vierasta ulkomaalaisille. Kiinan vanhat hyveet lojaalisuus, vanhempien kunnioitus, ystävällisyys, rakkaus, luotettavuus ja vastaavat ovat luonnostaan ylivertaisia ulkomaisiin hyveisiin nähden, mutta ihmisten moraalisessa laadussa rauhan suhteen me ylitämme vielä suuremmin muiden maiden ihmiset. Tämä erityinen ominaisuus on kansakuntamme henki eikä meidän pidä ainoastaan varjella sitä vaan saattaa se loistamaan vielä kirkkaampana hohteena. Siten meidän kansallinen asemamme tulee palautetuksi.

Meidän ei pidä herättää henkiin ainoastaan vanhaa moraaliamme, vaan myös vanhat opetuksemme. Jos tahdomme uudelleen saavuttaa kansallisen hengen on myös vanha opetus herätettävä niiden moraalisten ihanteiden kera, jotka ennen omistimme. Millaista muinainen opetus sitten oli? Humanististen valtioteorioiden joukossa Kiinan poliittisella filosofialla on korkea asema. Ajattelemme, että Euroopan ja Amerikan valtiot ovat viime vuosina edenneet suurin askelin eteenpäin, mutta silti heidän uusi kulttuurinsa ei ole niin täydellinen ja kattava, kuin meidän vanha poliittinen filosofiamme. Kiinalla on erityinen poliittinen filosofia, joka on niin systemaattinen ja niin selkeä, että mikään mitä ulkomainen valtiomies on puhunut ei vedä sille vertoja. Sen voi löytää "Suuresta opista": "Tutki asioiden luontoa, laajenna tietoisuuden rajoja, esitä tarkoitus vilpittömästi, saata mieli järjestykseen, harjoita henkilökohtaisia hyveitä, hallitse perhettä, hallinnoi valtiota, rauhoita maailma." Tämä kehottaa ihmistä etenemään sisäisestä ulkoiseen, aloittamaan omasta sisäisestä luonnostaan ja olemaan luovuttamatta ennen kuin maailmassa on rauha. Tuollaista syvää, kaikenkattavaa logiikkaa ei ole löytänyt tai puhunut yksikään ulkomainen poliittinen filosofi vaan se on kiinalaiselle filosofialle ominainen kultajyvä valtiollisesta filosofiasta, joka ansaitsee tulla suojelluksi.

Periaatteet "saata mieli järjestykseen, esitä tarkoitus vilpittömästi, harjoita henkilökohtaisia hyveitä, hallitse perhettä" kuuluvat luonnollisesti moraalin kentälle, mutta tänä päivänä olisi vielä sopivampaa käsitellä niitä tiedon asioina. Vaikka esi-isämme harjoittivat voimiaan moraalin saralla, niin silti nationalismimme katoamisen myötä myös todellinen oppimisen henki on sekin kadonnut. Tavalliset ihmiset, jotka opiskelevat klassikoita käyttävät usein noita siteeraamiani käsitteitä tavanomaiseen tapaan, mutta he toistavat sanoja etsimättä niiden todellista merkitystä ja tajuamatta lainkaan niiden syvempää merkitystä. Tieto siitä kuinka "saattaa mieli järjestykseen ja esittää tarkoitus vilpittömästi" pulppuaa sisäisestä kontrollista ja se on vaikeasti selitettävissä. Sung ajan oppineet keskittivät suuren huomion tähän mielen harjoitukseen ja kun tutkimme heidän kirjojaan näemme kuinka hyvin he ovat onnistuneet. "Henkilökohtaisten hyveiden harjoittaminen, perheen hallitseminen ja valtion hallinnoiminen" ovat kuitenkin ulkoisia saavutuksia, joita emme vielä ole saavuttaneet. Ainakaan näkyvästi me emme ole onnistuneet niissä viimeisiin satoihin vuosiin. Sen seurauksena emme voi hallita omaa maatamme ja ulkomaalaiset, huomatessaan, että emme pysty sitä tekemään haluavat tulla ja pystyttää kansainvälisen hallinnon meitä hallitsemaan.

Miksi emme itse voi hallita Kiinaa? Mikä paljastaa tuon tosiasian ulkomaalaisille? Oman mielipiteeni mukaan ulkomaalaisilla ei ole mitään tietoa siitä hallitsemmeko perheitämme hyvin, mutta he ovat täysin tietoisia siitä, että meiltä hyvin pitkälle on kadoksissa henkilökohtainen kulttuurimme. Kaikista kiinalaisen sanoista ja teoista paistaa hienostuneisuuden puute ja pelkästään yksi kontakti kiinalaiseen ihmiseen riittää paljastamaan tämän ulkomaalaiselle.

Konfutse sanoi: "Jos matto ei ole suorassa, älä istuudu alas", mikä osoittaa kuinka paljon henkilökohtaiseen kulttuuriin pitäisi kiinnittää huomiota jo niinkin pienissä asioissa, kuin istuminen ja seisominen. Sung - ajan konfutselaiset oppineet olivat vielä tarkempia "mielen järjestykseen saattamisessa, tarkoituksen vilpittömässä esittämisessä ja henkilökohtaisten hyveiden harjoittamisessa", mutta nykypäivän kiinalaiset eivät juuri omista näille asioille ajatustakaan. Tämän tuloksena, vaikka meillä on viisaus siitä kuinka "harjoittaa henkilökohtaisia hyveitä, hallita perhettä, hallinnoida valtiota ja rauhoittaa maailma" niin välittömästi, kun ulkomaiset tapaamat meidät he sanovat, että olemme barbaarisia eivätkä he viitsi opiskella syvemmin meidän sivistystämme. Russelin kaltaisten filosofien ollessa poikkeuksena ei yksikään ulkomaalainen voi ensimmäisellä silmäyksellä ymmärtää Kiinan sivilisaatiota ja vain ne, jotka ovat viettäneet kymmenen tai useampia vuosia Kiinassa voivat arvostaa sen pitkäikäistä kulttuuria. Mikäli jokainen omistautuisi edes jossain määrin systemaattisin harjoituksin kehittämään omaa henkilökohtaista kulttuuriaan - "anna sisäisen luonteen ilmetä teoissa" - pitäen huolta pienimmistäkin käytösseikoista, niin ulkomaalaiset eivät kohdatessa tylysti kohtelisi meitä mielensä mukaan vaan silloin he varmasti kunnioittaisivat meitä. Siksi puhun tänään henkilökohtaisesta kulttuurista. Nuorten miesten pitäisi varmasti oppia ulkomaalaisten nykyaikaisesta kulttuurista, mutta ensimmäiseksi kehittää henkilökohtaista kulttuuriaan. Vasta sitten he voivat puhua "perheen hallitsemisesta ja valtion hallinnoimisesta." Hallinto kehittyy nykyään kaikissa maailman maissa, vain Kiinassa me menemme taaksepäin. Onko syy pelkästään se, että olemme ulkomaiden poliittisen ja taloudellisen hallinnon alla? Sekin, mutta jos etsimme perustavinta syytä niin huomaamme, että se on kiinalaisten kyvyttömyys harjoittaa henkilökohtaisia hyveitä. Me näytämme unohtaneen kuinka muinaiset oppineet muodostivat henkilökohtaisen kulttuurin "mielen järjestykseen saattamisesta, tarkoituksen vilpittömästä esittämisestä, asioiden luonteen tutkimisesta ja tietoisuuden rajojen avartamisesta." Kuinka terävää opetusta ja kuinka laaja-alaista filosofiaa! Ja se on Kiinan muinaista viisautta. Mikäli nykyään haluamme hallita perheitämme ja hallinnoida valtiotamme emmekä olla ulkomaisen hallinnon alamaisia meidän pitää aloittaa henkilökohtaisesta kulttuuristamme, meidän täytyy palauttaa Kiinan muinainen viisaus ja laaja-alainen filosofia ja sitten voimme herättää uudelleen hengen ja palauttaa Kiinan aseman Kansakuntana.

Muinaisten opetusten lisäksi meillä on muinaiset voimamme. Nähdessään nykypäivän ulkomaalaisten kehityksen teknologiassa ja heidän nykyaikaisten tieteidensä upean kehityksen kiinalaiset luonnollisesti ajattelevat, että meidän kykymme ovat vähäisempiä kuin ulkomaalaisten. Mutta entä Kiinan kyvyt tuhansia vuosia sitten? Vanhoina aikoina kiinalaiset olivat ylivertaisia ulkomaalaisiin nähden. Jotkut niistä asioista, jotka nykyään ovat lännessä arvostetuimpia on kehitetty muinaisessa Kiinassa. Esimerkiksi vaikka kompassi, jota ilman tänä laivauksen kulta-aikana ei tultaisi hetkeäkään toimeen. Se on kehitetty Kiinassa tuhansia vuosia sitten. Kiinalaiset eivät olisi voineet kehittää kompassia ilman jonkinlaisia kykyjä ja se, että ulkomaalaiset vieläkin käyttävät kompassia, joka Kiina käytti kaukaisessa menneisyydessä, osoittaa, että kiinalaiset kyvyt ovat ylivertaisia. Toinen asia, jolla on äärimmäisen suuri merkitys sivilisaatiolle on painotaito. Nykyaikainen painotaito pystyy lännessä tuottamaan kymmeniä tuhansia sanomalehtiä tunnissa. Silti painotaidon kehitys alkaa hyvin aikaisista kiinalaisista keksinnöistä. Ja edelleen posliiniastiastot, joita ihmiskunta käyttää päivittäin ja joka on kiinalainen keksintö ja kiinalainen erityistuote. Ulkomaiset yrittävät yhä imitoida sitä, mutta eivät saavuta samaa herkkyyttä ja kauneutta. Nykyaikaisissa sodissa savutonta ruutia käytetään, mutta sekin on kehitetty mustasta ruudista, joka keksittiin Kiinassa. Nämä kolme tärkeää ja arvokasta keksintöä - kompassi, painotaito, ruuti - tunnetaan ja niitä käytetään länsimaissa ja ne ovat syitä heidän suuruuteensa.

Ruuan, vaatetuksen, asumisen ja viestinnän aloilla Kiina on myöskin tarjonnut monia keksintöjä ihmiskunnan käyttöön. Kiina on löytänyt teelehtien käytön ja ne ovat yksi nykyisen maailman välttämättömyyksiä. Tänään länsimaat kehittelevät teelehtien käyttöä ja tekevät niistä korvikkeita alkoholille. Tee auttaa irtautuman juopottelun paheesta ja se tuo monia muitakin hyötyjä ihmiskunnalle. Vaatetuksessa ulkomaiset antavat suurinta arvoa silkistä valmistetuille vaatteille ja silkin käyttö on kasvussa päivittäin. Silkin kehtäävä silkkimato löydettiin kiinassa tuhansia vuosia sitten. Rakentamisessa ulkomaisten nykyaikaiset rakennukset ovat tietenkin täydellisiä kaikin tavoin, mutta monet rakentamisen perusteet ja sen tärkeät osat ovat kiinalaisten ensimmäisinä kehittämiä. Holvikaarisia ovia esimerkiksi oli Kiinassa ennen kuin missään muualla. Entä jos tutkii liikenneväylien kehitystä: länsimaiset ajattelevat, että heidän riippusiltansa ovat äärimmäisen nykyaikaista insinööritekniikkaa ja suuren kansallisen kyvyn tuloksia. Kuitenkin ne ulkomaalaiset, jotka matkailevat Kiinan sisäosissa ja saavuttavat Tiibetin ja Setsuanin rajat näkevät kiinalaisten nousevan korkeille vuorille ja ylittävän syviä jokia juurikin riippusiltojen avulla. Silloin he tajuavat, että riippusillat on kehitetty Kiinassa, eikä lännessä kuten he olivat kuvitelleet. Kaikesta tästä voi nähdä, että muinainen Kiina ei ollut vailla kykyjä, mutta nämä voimat on myöhemmin hukattu ja nykyään kansallinen asemamme on vaarantunut. Mikäli haluamme palauttaa aiemman asemamme, meidän täytyy myös herättää muinaiset kykymme.

Mutta vaikka onnistuisimme herättämään muinaisen moraalin, oppineisuuden ja voiman emme silti olisi nykyaikaisessa maailmassa kyvykkäitä saavuttamaan ensimmäistä asemaa kansakuntien joukossa. Jos onnistumme tuottamaan uudeksi kansallisen perintömme sellaisena kuin se oli silloin, kun Kiina esi-isiemme aikana hallitsi maailmaa, niin meidän täytyy silti oppia Euroopan ja Amerikan vahvat puolet ennen kuin kehitymme samalle tasolle heidän kanssaan. Ellemme opiskele ulkomaiden parhaita puolia me taannumme. Oman hienon tiedollisen perintömme, ja siihen yhdistettynä kansallisen älykkyytemme, avulle meille pitäisi olla täysin mahdollista omaksua parhaat puolet ulkomailta. Lännen vahvin puoli on tiede. Se on ollut satoja vuosia kehityksen tilassa, mutta on lähtenyt nopeaan kehitykseen vasta viimeisen puolen vuosisadan aikana. Tieteen kehitys on tehnyt ihmiselle mahdolliseksi "kaapata luonnon voimat" ja tehdä se mitä luonnonvoimat ovat tehneet.

Sähkö on viimeksi löydetty luonnonvoima. Ennen voima saatiin hiilestä, jota polttamalla kehitettiin konevoimaa. Nyt läntinen tiede on kehittynyt seuraavaan aikaan, sähkön aikaan. USA:n maaperällä on käynnissä valtava hanke maan kaikkien tehtaiden linkittämiseksi yhteen sähkövoimaa tuottavaan järjestelmään. Koska maassa on tuhansia tehtaita, niin mikäli jokainen niistä joutuisi pyörittämään omaa generaattoria hiiltä polttamalla tarvittaisiin valtavat määrät hiiltä ja työvoimaa. Tästä tehtaiden raskaasta hiilen kulutuksesta johtuen edes maan sadattuhannet mailit rautateitä eivät pystyisi toimittamaan tarvittavaa hiilimäärää. Mikä taas johtaa siihen, että rautatiet eivät pysty toimittamaan maataloustuotteita tarpeeksi laajoille markkinoille. Koska hiilen käyttö aiheuttaa kaksi noin pahaa ongelmaa Yhdysvallat suunnittelee nyt suurta keskusvoimalaa, joka yhdistäisi tuhansia tehtaita samaan järjestelmään. Jos tämä suunnitelma toteutuu niin silloin kaikkien tehtaiden voimalat voidaan korvata yhdellä keskusvoimalalla. Yksittäisen tehtaan ei tarvitse käyttää hiiltä, eikä työvoimaa tulen ylläpitämiseen vaan se kaikki voidaan korvata yhdellä kuparijohdolla, joka tuo tarvittavan tehon. Tuon järjestelmän etuja voi kuvailla satojen tähän luentosaliin kokoontuneiden ihmisten kautta. Mikäli meillä kaikilla olisi oma kattila ruuanlaittoon se olisi hankalaa ja tuhlailevaista, mutta jos liittyisimme yhteen ja tekisimme ruokamme isossa padassa niin se olisi paljon mukavampaa ja taloudellisempaa. Yhdysvallat harkitsee juuri tätä ideaa, kaikkien tehtaidensa liittämistä yhteen suureen sähköverkkoon. Kiinan ei kannatakaan aloittaa oppimistaan lännen vahvoista puolista hiilen käytöstä vaan sähkön käytöstä, ja rakentaa yksi toimiva voima koko maalle. Tämän kaltaista oppimista voidaan verrata siihen mitä sotilaat kutsuvat rintamahyökkäykseksi "leikata ja iskeä etenevään voimaan." Jos pystymme oppimaan kehittyneimmältä osalta, niin ehkä emme kymmenessä vuodessa ole edellä muita kansakuntia, mutta ainakin samassa tahdissa heidän kanssaan.

Meidän on napattava kiinni lännen etulinjasta, jos haluamme heidän tasolleen, eikä ajaa heitä takaa. Esimerkiksi tieteessä tämä merkitsee 200 vuoden ajan säästämistä. Me olemme tänään sellaisessa tilanteessa, että mikäli vielä jatkamme horjumista, emmekä omistaudu kamppailulle ja pysymme tietämättöminä siitä, kuinka palautamme valtiomme aseman , niin maamme tulee tuhoutumaan ja rotumme pyyhitään olemattomiin lopullisesti. Mutta nyt kun tiedämme miten sen teemme niin meidän tulee seurata maailman virtauksia opiskella länsimaiden parhaat puolet. Silloin me varmasti tulemme menemään ohi muiden maiden sillä "viimeinen tulee ensimmäiseksi." Vaikka olemme taantuneet useita vuosisatoja, niin nyt ottaa ainoastaan muutamia vuosia päästä tasoihin muun maailman kanssa. Japani on hyvä esimerkki. Sen kulttuuri kopioitiin aikanaan Kiinasta ja se oli paljon omamme alapuolella, mutta nykyisin Japani on opiskellut ainoastaan Euroopan ja Amerikan sivilisaatioita ja muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut yksi maailman suurvaltoja. En usko, että olisimme älyllisesti japanilaisten alapuolella, joten meille pitäisi nyt olla helpompaa oppia länneltä, kuin Japanilla oli ennen. Seuraavat kymmenen vuotta ovat siis meille kriittinen ajanjakso: jos voimme japanilaisten tapaan herätä eloon ja aloittaa erittäin rehellisen yrityksen nostaa kansakuntamme asemaa, niin kymmenessä vuodessa voimme irtautua ulkomaiden poliittisesta ja taloudellisesta kontrollista ja ulkomaalaisen väestön kasvun paineesta, sekä kaikista muistakin uhista, jotka nyt ovat päällämme.

Mitä sitten, kun Kiina on saavuttanut sen tason? Yleinen sanonta vanhassa Kiinassa oli "pelasta heikko, nosta vajonnutta." Tämän jalon politiikan vuoksia Kiina kukoisti tuhansia vuosia ja Annam, Burma, Korea, Siam ja muut pienet valtiot onnistuivat säilyttämään itsenäisyytensä. Eurooppalaisen vaikutuksen pyyhkiessä yli idän Ranska otti haltuunsa Annamin, Iso-Britannia Burman ja Japani Korean. Jos haluamme Kiinan voiman kasvavan meidän ei pidä ainoastaan palauttaa kansallista asemaamme, vaan meidän tulee osoittaa suurta vastuuta muuta maailmaa kohtaan. Ellei Kiina pysty kantamaan tätä vastuuta Kiina tulee olemaan suuri vahinko maailmalle eikä suinkaan etu riippumatta siitä kuinka vahva se on. Mikä oikeastaan on velvollisuutemme maailmaa kohtaan? Se tie jota suurvallat nykyään kulkevat merkitsee muiden valtioiden tuhoa, jos Kiina tullessaan vahvaksi haluaisi murskata muita maita ja kopioida suurvaltojen imperialismia me vain seuraisimme heidän jälkiään. Kaikkein ensimmäiseksi meidän on päätettävä oma politiikkamme. Ainoastaan mikäli "me pelastamme heikon ja nostamme vajonneen" me toteuttaisimme jumalaista velvollisuuttamme kansakuntana. Meidän pitää avustaa pienempiä kansoja ja vastustaa suurvaltoja tässä maailmassa. Jos kaikki tämän maan ihmiset ryhtyvät tähän tarkoitukseen, meidän kansankuntamme tulee kukoistamaan, muutoin meillä taas ei ole mitään toivoa. Vannokaamme jo tänään, ennen kuin Kiinan kehitys on alkanut, että tulemme "pelastamaan heikon ja nostamaan vajonneen". Sitten, kun meistä on tullut vahvoja ja katsomme omia kärsimyksiämme suurvaltojen poliittisen ja taloudellisen painostuksen alla jo menneenä aikana ja näemme heikompien, pienempien kansojen kokevan samaa kohtaloa me tulemme nousemaan ja tuhoamaan tuon imperialismin. Silloin me todella "hallinnoimme valtiota ja rauhoitamme maailman."

Jos haluamme saavuttaa tämän ideaalin tulevaisuudessa meidän täytyy nyt herättää kansallinen henkemme, palauttaa kansakuntamme asema, yhdistää maailma meidän muinaisen rauhan ja rakkauden moraalimme nimissä ja saattaa voimaan universaali tasa-arvon ja veljeyden järjestys. Tämä on suuri vastuu, joka kehittyy meidän 400 miljoonastamme ja koskee meidän 400 miljoonaamme. Te, hyvät herrat, olette osa meidän 400 miljoonaamme. Teidän täytyy kantaa tämä vastuu ja tehdä näkyväksi kansakuntamme todellinen henki.

Sun Yat-sen Maaliskuun 2. 1924

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 5.

Tämän päivän aiheena on millä tavoin elvytämme nationalismin. Ellemme löydä keinoja nationalismin elvyttämiseen Kiina ei katoa ainoastaan kansakuntana, vaan ehkä myös kiinalaiset rotuna katoavat. Pelastaaksemme Kiinan meidän on löydettävä keinot elvyttää nationalismi.

Tänään aion keskustella kahdesta tavasta, joilla nationalismi voidaan elvyttää. Ensimmäisenä on neljänsadan miljoonan ihmisemme herättäminen näkemään todellinen tilanteemme. Olemme syvässä kriisissä, jossa meidän täytyy paeta onnettomuutta ja etsiä onnellisuutta; paeta kuolemaa ja etsiä elämää. Ensimmäiseksi meidän täytyy nähdä tämä selkeästi ja sitten - itsestään selvästi - toimia. Aikaisemmin Kiina ei tiennyt, että se oli rappeutumassa ja siten katoamassa. Mikäli se olisi tämän tiedostanut, se ei ehkä olisi kadonnut. Muinaiset sanonnat ”kansakunta ilman vierasmaalaisia vihollisia ja ulkoisia vaaroja tulee aina tuhoutumaan” ja ”monet vastoinkäymiset tulevat elvyttämään valtion” ovat sinällään itsestäänselvyyksiä. Ajatellaan ensimmäistä:. Jos kansakunta kuvittelee, että mikään ulkoinen vaara ei uhkaa sitä, että se on täydellisesti turvassa, koska se on voimakkain kansakunta maailmassa, maa jota vierasmaalaiset eivät uskalla valloittaa ja siksi kuvittelee puolustuksenkin turhanpäiväiseksi, niin tuollainen kansakunta tulee romahtamaan. Entä ”monet vastoinkäymiset tulevat elvyttämään valtion”? Se on selvä, koska välittömästi, kun ymmärrämme näiden vastoinkäymisten luonteen alkaa toimeliaisuutemme kohota sankarillisiksi teoiksi. On kyse myös psykologiasta. Mikäli neljässä ensimmäisessä luennossa kuvaamani tilanne on todellinen, niin meidän täytyy nähdä selkeänä mielessämme vaarantäyteinen tilanne jossa nyt olemme ja tajuta ajan olevan kriittinen, ennen kuin voimme elvyttää kadonneen nationalismin. Jos yritämme sen elvytystä ilman todellista ymmärrystä tilanteesta, menettäisimme kaiken toivomme ja Kiinan kansa olisi pian tuhottu.

Viitaten aiemmissa luennoissa esitettyihin näkökohtiin vaikuttaa selvältä mitkä onnettomuudet meitä uhkaavat ja miltä suunnalta ne tulevat. Ne lähtevät suurvalloista ja ne ovat: ensimmäisenä poliittinen sorto; toisena taloudellinen sorto; ja kolmantena suurvaltojen paljon nopeampi väestönkasvu. Nämä kolme onnettomuutta ovat jo valmiina yllämme ja kansamme on mitä vaarallisimmassa tilanteessa.

Ensimmäinen onnettomuus: kansan hävittäminen poliittisella voimalla voi tapahtua yhdessä päivässä. Suurvaltojen ikeen alla oleva Kiina voi mennä pirstaleiksi minä hetkenä tahansa; emme voi olla varmoja elämmekö aamusta seuraavaan aamuun. Poliittinen voima voi tuhota kansakunnan kahdella tavalla: sotilaallisen voiman kautta tai diplomatialla. Historia opettaa kuinka sotilaallinen voima voi lyödä kansakunnan päivässä. Yaimenin yhdessä taistelussa mongolit tuhosivat Sung - dynastian, Yangchown taistelussa Ming - dynastia kaatui. Ulkomaiden historiassa yksi taistelu Waterloossa riitti kukistamaan Napoleonin keisarikunnan ja Sedanin taistelu raunioitti keisarikunnan jota hallitsi Napoleon kolmas. Siis, jos yksi taistelu on riittävä aiheuttamaan kansakunnan kaatumisen, niin Kiina elää päivittäisen uhan alla, koska armeijamme, laivastomme ja strategiset kohteemme eivät ole valmistautuneet puolustukseen ja vierasmaalaiset joukot voivat tunkeutua maahamme milloin tahansa ja lyödä meidät.

On kaksi tapaa, jolla poliittinen voiman avulla voi tuhota valtioita - sotilaallinen voima ja diplomatia. Sotilaallinen voima on pyssyn ja kanuunan käyttämistä ja niitä vastaan puolustautumisesta meillä on sentään jonkinlainen idea. Diplomatia tarkoittaa Kiinan hävittämistä kynällä ja paperilla, ja sellaista vastaan emme ole oppineet toimimaan. Tarkkailtaessa siis kansakuntaa uhkaavia poliittisia voimia näkee, että Kiina on tällä hetkellä äärimmäisen uhanalaisessa tilassa.

Toinen onnettomuus on ulkomaiden taloudellinen hallinta joka kasvaa päivä päivältä. Väittäisin, että ellemme vieläkään herää, vaan jatkamme kuten tähänkin asti, voivat ulkomaiset diplomaatit vaikka nukkua työssään, ja siitä huolimatta meidän kansakuntamme olisi tuhon oma kymmenessä vuodessa.

Sitten on kolmas meitä uhkaava onnettomuus. Kiinan väkiluku ei ole kasvanut viimeiseen sataan vuoteen ja tulee tuskin kasvamaan seuraavaan sataan vuoteen, ellemme löydä jotain tapoja kiihottaa kasvua.

Nämä kolme onnettomuutta ovat jo yllämme. Meidän itsemme täytyy ensin tietää tosiasiat, meidän täytyy ymmärtää, että nämä onnettomuudet ovat todellinen uhka, meidän täytyy tiedottaa niistä kunnes jokainen ymmärtää millainen tragedia kansakuntamme kaatuminen olisi ja millaisten vaikeuksien kautta Kiina voi väistää ne suuret vaarat joita sen tulevaisuus sisältää. Me tiedämme nämä kaikki tosiasiat, joten mitä meidän pitäisi tehdä? Sananlasku sanoo: ”epätoivoinen peto voi vielä taistella.” Kun meidät on ajettu tilanteeseen jossa pakopaikkaa ei ole voimme vielä koota voimamme taisteluun elämästä ja kuolemasta vihollistemme kanssa. Nämä tuhoista uhat siis ovat jo yllämme. Voimmeko me taistella? Ehdottomasti voimme. Mutta kyetäksemme taisteluun meidän täytyy ymmärtää, että kuolinhetkemme on lähellä. Edistääksemme nationalismia täytyy 400 miljoonamme saada ymmärtämään, että heidän kuolinhetkensä on käsillä ja silloin peto ryhtyy vielä taisteluun.

Haluaako kansamme kuoleman uhan hetkellä taistella? Hyvät kuulijat, te olette opiskelijoita, sotilaita, virkamiehiä; ihmisiä joilla on kaukonäköisyyttä ja selkeä näkemys. Teidän täytyy johtaa 400 miljoonaamme näkemään kuinka vaarallisen uhanalainen rotumme on ja jos 400 miljoonaamme ymmärtävät vaaran, niin silloin nationalismin elvyttäminen ei ole vaikeaa.

Ulkomaalaiset toistavat, että kiinalaiset ovat ”irtonaista hiekkaa” ja kansallistunteen ollessa kysymyksessä väite on totta. Meillä ei koskaan ole ollut kansallista yhtenäisyyttä. Olemmeko sitten tunteneet muunlaista yhteenkuuluvuutta? Kuten aiemmin sanoin Kiinassa on huomattavan kiinteät perhe- ja klaaniyhteisöt ja tunteet niitä kohtaan ovat Kiinassa todella syvään juurtuneita. Esimerkiksi kahden kiinalaisen tavatessa toisensa tien päällä he juttelevat keskenään ja kysyvät toistensa ’kunnioitettavaa sukunimeä’ tai ’suurenmoista nimeä’. Jos sattuu niin, että he ovat samaa klaania niin he ryhtyvät erinomaisen läheisiksi ja sydämellisiksi pitäen toisiaan enoina tai veljinä samasta perheestä. Mikäli tätä arvokasta klaanitunnetta voisi laajentaa, niin voisimme ehkä kehittää nationalismin klaanitunteesta. Voidaksemme palauttaa kadonneen nationalismimme meillä täytyy olla jotain suurten ryhmien yhteisöllisyyttä sen pohjaksi. Helppo ja menestyksekäs tie luoda yhteisöllisyyttä suureen ryhmään käy rakentamalla yhteisöllisyys pienten, jo yhteisöllisyyttä tuntevien ryhmien perustalle. Pienet ryhmät joiden perustalle voimme kiinassa rakentaa ovat klaanit ja myös perheet. Kotipaikkarakkaus on myös syvään juurtunutta Kiinassa, joten on erityisen helppoa yhdistää heitä, jotka ovat samasta provinssista, kunnasta tai kylästä.

Näen asian niin, että meidän on helppo saattaa yhteen koko maan ihmiset, jos otamme nuo hienot tunteet yhdistymisen perustaksi. Kaikkien on kuitenkin oltava yhteistoiminnassa, jotta haluttu lopputulos saavutettaisiin, jos voimme varmistaa sen, niin Kiinan pitäisi olla helpompi elvyttää nationalismi kuin muiden maiden kansojen. Lännessä yksilö on yksikkö ja lait jotka koskevat vanhempien ja lasten, veljien ja siskojen, aviomiesten ja vaimojen, oikeuksia tähtäävät yksilön suojelemiseen. Lakijutuissa ei kiinnitetä huomioita perheolosuhteisiin vaan ainoastaan yksilön moraali on punnittavana. Yksilöstä laajennutaan suoraan valtioon. Valtion ja yksilön välissä ei ole mitään yhteistä, kiinteää yhteiskunnallista yksikköä. Niinpä, sitoessaan yksilöitä yhteen valtioksi, ulkomailla ei ole sitä etua, joka Kiinalla on. Koska Kiina ottaa huomioon perheen siinä missä yksilönkin täytyy perheenpään kanssa keskustella kaikista asioista. Tämä on järjestelmä jonka jotkut hyväksyvät ja jota jotkut kritisoivat. Itse ajattelen, että suhteissa Kiinan kansalaisten ja heidän valtionsa välillä täytyy ensin olla lojaalisuus perheelle, sitten lojaalisuus klaanille ja lopulta lojaalisuus kansakunnalle. Tällainen askel askeleelta laajeneva järjestelmä voi olla järjestelmällinen ja hyvin säädelty. Siinä suhde pienten ja suurten yhteiskunnallisten ryhmien välillä voi olla todellinen. Jos otamme klaanin yhteiskunnalliseksi yksiköksemme niin kehittäessämme niiden sisäistä järjestelmää ja liittäessämme ne sitten yhteen valtioksi meidän tehtävämme tulee luonnollisesti olemaan helpompi, kuin ulkomaiden jossa yksilö yksikkö. Siellä, missä yksilö on yksikkö, tulee olemaan vähintään miljoonia yksikköjä yhdessä maassa, Kiinassa 400 miljoonaa. Tuollaisen määrän erillisiä yksikköjä kutominen yhteen tulisi luonnollisesti olemaan erittäin vaikeaa.

Oletetaan sitten, että teemme klaanista yksikkömme. Kiinalaisia sukunimiä sanotaan yleisesti olevan vain satakunta. Eri esi-isiä on joskus kunnioitettu samassa klaanissa ja klaanien määrä on noussut, mutta silti niitä ei ole tänään 400 enempää. Kaikki klaaniin kuuluvat käsitetään sukulaisiksi ja jokainen perhe tarkastelee säännöllisesti sukutauluaan tuntien esi-isänsä kymmenien, jopa satojen sukupolvien takaa kaukaisesta menneisyydestä. Ensimmäisten esi-isien nimet ovat usein vaihtuneet muista nimistä, mutta jotkut etsivät näitä alkuperäisiä sukunimiä edeltävää aikaakin. Tapa etsiä esi-isien sukulinjaa on tuhansia vuosia vanha ja syvälle juurtunut kiinalaisten sosiaaliseen elämään. Ulkomaiset pitävät tapaa hyödyttömänä, mutta idea ’kunnioittaa esi-isiä ja olla klaanilleen otollinen’ on iskostunut vuosituhansien aikana kiinalaisten mieleen. Niinpä kiinalaiset eivät piitanneet maansa onnettomuuksista, heille oli sama kuka keisarina oli kunhan ainoa velvollisuus oli viljaverojen maksaminen, mutta, jos edes sanottiin jotain hänen klaaninsa tuhosta, he kauhistuivat sitä mahdollisuutta, että muinainen veren ja ravinnon jatkuvuuden linja voitaisiin rikkoa. He olisivat antaneet henkensä moista vastustaakseen. Otetaan klaanit pieninä peruskivinä ja työskennellään kansakunnan rakentamiseksi niiden päälle.

Oletetaan, että Kiinassa on 400 klaania. Tavallaan toimisimme kuin työskentelisimme 400 yksilön kanssa. Meille olisivat hyödyksi ne organisaatiot joita jokaisella sukunimellä jo on. Klaanin nimissä alkaisimme kerätä ihmisiä yhteen ensin naapurustossa ja kunnissa, sitten provinsseissa ja lopulta koko maassa kunnes jokaisesta sukunimisestä olisi tullut suuri, yhtenäinen ryhmä. Esimerkiksi, jos kaikki joiden sukunimi on Chen alkaisivat alkuperäistä järjestelmää perustana käyttäen kerätä yhteen kaikkia joilla on sama sukunimi, ensin naapurustosta ja kunnasta, sitten provinssista, niin uskoisin, että parissa kolmessa vuodessa Chen klaani olisi erittäin suuri, yhtenäinen ryhmä. Jokaisen klaanin järjestäydyttyä noin suuressa mittakaavassa me yhdistäisimme seuraavaksi klaanit joilla on jotain yhteistä muodostamaan suurempia ryhmiä ja saattaisimme jokaisen ryhmän tietoon, että suuri onnettomuus uhkaa meitä, että kuolemamme hetki on lähestymässä, mutta jos kaikki toimimme yhdessä meistä voi tulla suuri kansallinen yksikkö - Kiinan tasavalta - ja sellaisen yhtenäisyyden kera meillä ei olisi mitään syytä pelätä ulkoisia uhkia tai kyvyttömyyttämme elvyttää valtiota. Jos aloitamme 400 miljoonan yksilömme kanssa 400 klaanin sijaan, niin emme tietäisi mistä aloittaa irtonaisen hiekan kiinteyttäminen.

Jos kaikki ihmisemme ymmärtävät olevansa sorrettuja kansalaisia ja, että nyt on tullut aika jolloin olemme yksinkertaisesti sellaista vastaan. Jos ensin järjestäisimme useat klaanit klaaniryhmiksi ja sitten nämä klaaniryhmät suureksi kansalliseksi ryhmittymäksi, niin meillä olisi myönteisiä tapoja taistella ulkomaisia vastaan. Nyt me emme voi taistella koska meillä ei ole yhdistynyttä ryhmittymää. Jos sellainen olisi, niin vastarinta olisi helppoa. Kiina ei vielä tällä hetkellä ole tuhottu.

Tavalliset ihmiset eivät helposti ala suorittamaan mitään tehtäviä, mutta he voisivat helposti tehdä nämä: kieltäytyä työskentelemästä ulkomaalaisille; kieltäytyä olemasta ulkomaalaisten orjia tai käyttämästä tuotteita jotka on tuotettu ulkomailla; edistää kansallisten tuotteiden käyttöä; vähentää ulkomaisten setelien käyttöä; käyttää ainoastaan Kiinan hallituksen rahaa ja panna poikki taloussuhteita ulkomaalaisten kanssa.

Väestönkasvun ongelma voitaisiin ratkaista helposti: Kiinan väestö on aina ollut suuri maan resurssien ollessa yltäkylläiset. Menneisyydessä sortokautemme on voitu liittää massojen, jotka ”elävät horroksessa ja kuolevat unessa”, tiedostamattomuuteen. Jos kansalaisten joukko kokonaisuudessaan pystyisi ymmärtämään suuren kansallisen yhteyden klaaniryhmien perustalta, niin ei olisi väliä mitä paineita ulkomaat meihin kohdistaisivat - sotilaallisia, taloudellisia tai väestöllisiä - me emme niitä pelkäisi. Kiinan pelastamiseksi uhkaavalta hävitykseltä on siis ehdottomasti ensin saavutettava yhtenäisyys. Jos kolme - tai neljäsataa klaaniryhmää muodostaa keskenään valtion, niin on aina mahdollisuuksia ja riippumatta siitä minkä kansakunnan kohtaamme, olemme aina kykeneviä vastarintaan.

On kaksi tapaa vastustaa ulkomaista voimaa. Ensimmäinen on myönteinen tapa: nostattaa kansallista henkeä ja etsiä ratkaisuja kansanvaltaisuuden ja toimeentulon ongelmiin. Toinen on kielteinen tapa: yhteistyöhaluttomuus ja passiivinen vastarinta jonka avulla ulkomaiden imperialistinen aktiivisuus heikkenee; kansallinen asema turvataan ja kasakunnan hävitys tulee estetyksi.

Sun Yat-sen Helmikuun 24. 1924

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 4.

Kaikki Euroopan kansakunnat olivat imperialismin myrkyttämiä ennen Euroopan sotaa. Imperialismi on poliittisen voiman käyttämistä aggressiiviseen toimintaan toisia maita kohtaan, tai vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan ”aggressiota matkojen taakse.” Tuollaisen politiikan innoittaessa Euroopan kansoja sotia syttyi jatkuvasti. Joku pienempi sota käytiin melkein jokaisena vuosikymmenenä ja suurempi yhteenotto kerran vuosisadassa. Kaiken huippuna taannoinen Euroopan sota, jota voidaan kutsua maailmansodaksi, koska siihen lopulta osallistui koko maailma ja se veti syövereihinsä lähes kaikki kansakunnat ja kansat. Euroopan sodan syinä olivat ensinnäkin saksien rodun ja teutonien rodun välinen kilpailu merien hallinnasta. Voimistuessaan ja suurentuessaan Saksa oli kehittänyt laivastoaan kunnes se oli maailman toiseksi suurin merivalta, Iso-Britannia taas halusi oman laivastonsa hallitsevan meriä, joten se yritti tuhota Saksan, sekä samalla sen uhkaavan merivallan. Tästä alun perin merien hallintaan liittyvästä kamppailusta syntyi sota.

Toinen syy tuolle sodalle oli jokaisen kansakunnan halu hallita suurempia maa-alueita. Itäisessä Euroopassa oli heikko valtio Turkki, jota viimeiset sata vuotta oli kutsuttu ’Euroopan sairaaksi mieheksi’. Koska hallitus oli valistumaton, ja sulttaani despoottinen, maasta oli tullut äärimmäisen avuton ja Euroopan kansakunnat halusivat jakaa sen. Turkin kysymys pysyi ratkaisemattomana satakunta vuotta vaikka Euroopan kansakunnat halusivat ratkaista sen. Siitä oli lopulta seurauksena sota.

Ensimmäinen syy sodalle oli siis valkoisen rodun sisäinen kamppailu herruudesta ja toinen syy yritys ratkaista maailmanlaajuisia, kriittisiä ongelmia.

Sodan toista osapuolta kutsuttiin keskusvalloiksi ja toista liittoutuneiksi. Alkuun keskusvaltoihin kuuluivat Saksa ja Itävalta; Turkki ja Bulgaria liittyivät niihin myöhemmin. Liittoutuneita olivat Serbia, Ranska, Venäjä. Englanti ja Japani, joihin Italia ja Yhdysvallat liittyivät sodan kuluessa. Yhdysvaltojen liittyminen sotaan johtui täysin rodullisista syistä. Ensimmäiset kaksi vuotta Saksa ja Itävalta olivat niskan päällä. Pariisi ja lähes Englannin kanaalikin olivat heidän armeijoidensa hallussa. Teutonit pitivät sakseja lyötyinä ja britit itsekin olivat todella hätääntyneitä tilanteen johdosta. Amerikkalaiset olivat heidän rotuaan ja tämän ymmärtäen britit vetosivat rotusuhteeseen herättääkseen ihmisiä Yhdysvalloissa puolelleen. Amerikkalaisten oivaltaessa Englannin, oman rotusukulaisensa, olevan vaarassa joutua vieraan rodun, saksalaisten, tuhoamaksi, niin väistämättä ”luotu suri kaltaisiaan” ja Amerikka heitti joukkonsa Englantiin suojelemaan anglosaksien olemassaoloa. Lisäksi, tajuten omien voimiensa rajallisuuden, Amerikka teki kaikkensa saadakseen maailman puolueettomat maat mukaan sotaan Saksan lyömiseksi.

Sodan aikana kuultiin hieno, presidentti Wilsonin käyttämä sanonta, joka otettiin kaikkialla lämpimästi vastaan: ”Kansojen itsehallinto”. Saksan käyttäessä sotilaallista voimaansa listiäkseen Euroopan muita kansoja esitti presidentti Wilson, että lyömällä Saksan Euroopan pienemmät, heikommat kansat saavuttaisivat itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden. Maailma toivotti hänen ideansa tervetulleeksi ja liittoutuneiden esiintuoman jalon ajatuksen seurauksena Euroopan ja Aasian sorretut kansat liittyivät mukaan sotaponnisteluihin keskusvaltoja vastaan.

Samaan aikaan Wilson esitti neljätoistakohtaisen ohjelmansa maailmanrauhan turvaamiseksi tulevaisuudessa. Ohjelman tärkein kohta oli jokaisen kansan oikeus itsehallintoon. Englanti ja Ranska olivat sydämestään noiden näkökohtien takana niin kauan, kun voitto oli vielä epävarma ja tappio mahdollinen, mutta voiton koitettua ja rauhanneuvottelujen alettua ne molemmat - sekä Italia - tajusivat kuinka Wilsonin ehdotus vapaudesta kaikille kansakunnille oli liian räikeässä ristiriidassa heidän imperialististen etujensa kanssa. Rauhanneuvotteluissa ne käyttivätkin kaikki keinonsa vesittääkseen Wilsonin periaatteet. Tuloksena oli mitä epäoikeudenmukaisin rauhansopimus. Heikommat ja pienemmät kansakunnat eivät ainoastaan huomanneet, että niiltä kiellettiin itsemääräämisoikeus vaan ne huomasivat myös olevansa suuremman sorron kohteena kuin koskaan aikaisemmin.

Ne havaitsivat, että vahvat valtiot ja vallantäyteiset rodut olivat voimalla ottaneet maailman haltuunsa ja niillä oli monopoli säädellä muiden valtioiden sekä kansakuntien oikeuksia ja etuja. Turvatakseen ikuisiksi ajoiksi asemansa etuoikeutettuina ja varmistaakseen, että pienemmät ja heikommat kansat eivät enää elpyisi vaatimaan oikeuksiaan, vahvat valtiot alkoivat ylistää kosmopoliittisuutta julistaen, että nationalismi oli liian kapeakatseista. Todellisuudessa heidän kosmopoliittisuutensa ei kuitenkaan ollut muuta, kuin imperialismia ja aggressiota uudessa kuosissa.

Wilsonin ehdotus, kerran julki esitettynä, ei kuitenkaan enää ollut vedettävissä takaisin noin vain. Jokainen pienempi ja heikompi kansakunta, joka oli auttanut liittoutuneita lyömään keskusvallat toivoen samalla saavuttavansa vapauden liittoutuneiden voiton seurauksena, oli rauhanneuvotteluissa tuomittu katkeraan pettymykseen.

Siten Vietnamissa, Burmassa, Jaavalla, Intiassa, Malesian niemimaalla, Turkissa, Persiassa, Afganistanissa, Egyptissä ja lukuisissa Euroopan heikoissa valtioissa syttyi uusi, suurenmoinen tietoisuus: niissä oivallettiin kuinka täydellisesti suurvallat olivat huijanneet ajaessaan kansojen itsemääräämisoikeutta, joten ne alkoivat nyt itsenäisesti ja erikseen toteuttaa pyrkimystään kohti kansojen itsemääräämisoikeuden periaatetta.

Monta vuotta kestänyt kiivas sodankäynti ei onnistunut nujertamaan imperialismia koska sota oli imperialististen valtioiden välinen, imperialistinen yhteenotto eikä taistelu villiyden ja sivilisaation tai taistelu oikeuden ja voiman välillä. Niinpä sodan lopputuloksena oli vain yhden imperialismin syrjäyttäminen toisella imperialismilla. Se, mikä selviytyi sodasta voittajana, oli yhä imperialismia.

Nyt me haluamme elvyttää Kiinan kadonneen nationalismin ja käyttää 400 miljoonan kansalaisen voimaamme taistelussa ihmiskunnan puolesta epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja tämä on jumalallinen tehtävämme. Suurvallat ovat tietoisia näistä ajatuksistamme ja asettavat eteemme erityisiä opinkappaleita. Ne edistävät nyt kosmopoliittisuutta kiihottaakseen meitä. Ne julistavat, että nationalismi on liian kapeakatseista, nykyaikaan sopimatonta ja siksi meidän tulisi omaksua kosmopoliittisuus. Tämän opin harhaan johtamina on osa Kiinan nuorisoa; uudelle kulttuurille omistautuneena, vastustanut nationalismia. Kosmopoliittisuus ei kuitenkaan ole oppi, josta väärinkohdeltujen rotujen pitäisi puhua. Meidän väärinkohdeltujen rotujen pitää ensin palauttaa asemamme vapaina ja tasavertaisina kansakuntina ennen kuin voimme keskustella kosmopoliittisuudesta. Meidän täytyy ymmärtää, että kosmopoliittisuus kasvaa nationalismista, joten jos haluamme laajentua kosmopolitismiin meidän on ensin vakautettava vahvaksi oma nationalismimme. Ellei nationalismista tule vahvaa, kosmopoliittisuus ei taatusti voi kukoistaa.

Huomaammekin, että kosmopoliittisuus on kätketty nationalismin ytimeen, kuten arpalippu oli kätketty bambuseipääseen. Jos hylkäämme nationalismin ja lähdemme puhumaan kosmopoliittisuudesta, olemme juuri kuten kantaja joka heitti bambuseipäänsä mereen: Me laitamme vaunut hevosen eteen.

Hyvät kuulijat, te tiedätte, että vallankumous on yleensä verilöyly. Silti T’angin ja Wun vallankumouksista kaikki sanoivat, että kapinalliset olivat ”tottelevaisia taivaalle ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä kohtaan” mutta kokivat taistellessaan ”taistelukeihäiden kelluvan verivirroissa”. Kuinka paljon verta vuodatettiin vuoden 1911 vallankumouksessa, jossa syrjäytimme Mantsut? Syy vähäiseen verenvuodatukseen oli kiinalaisen luonteen näkyvä piirre: rakkaus rauhaan. Kiinalaiset todella ovat maailman suurimpia rauhan rakastajia.

Euroopan yhteiskunnallinen sivistys on kaikkea muuta kuin ylivoimainen Kiinaan verrattuna. Eurooppalaiset ovat ylivoimaisia aineellisen sivistyksen alalla. Aineellinen kehitys on tehnyt päivittäisistä toimista jotka liittyvät vaatetukseen, ruokaan, asumiseen ja kommunikaatioon mukavan helposti ja aikaa säästäen sujuvia, ja sota-aseet taas ovat tulleet poikkeuksellisen täydellisiksi ja tappaviksi.

Tieteen kehitys on mahdollistanut kaikki nuo keksinnöt ja aseet. Seitsemännentoista ja kahdeksannentoista vuosisadan jälkeen, kun Bacon, Newton ja muut suuret oppineet olivat nostaneet esiin kaikkien asioiden tarkkailemisen, kokeilemisen ja tutkimisen, tuo tiede tuli vasta todelliseksi. Eli, kun puhumme Euroopan tieteellisestä kehityksestä ja aineellisesta sivistyksestä puhumme jostakin, jolla on vain kahdensadan vuoden historia takanaan. Muutama vuosisata sitten Eurooppaa ei voinut edes verrata Kiinaan, joten jos nyt aiomme oppia eurooppalaisilta, meidän tulee tutkia sitä mikä meiltä puuttuu – siis tiedettä – eikä suinkaan yhteiskunnallista filosofiaa. Eurooppalaiset itse tutkivat vieläkin Kiinasta yhteiskunnallisen filosofian perusteita. Kaikki tietävät, että aikamme parhaat oppineet ovat saksalaisia. Silti saksalaiset oppineet tutkivat kiinalaista filosofiaa ja jopa intialaisen buddhismin periaatteita täydentääkseen osaltaan käsitystään tieteestä. Kosmopoliittisuus on alkanut kukoistaa Euroopassa vasta tämän sukupolven aikana, mutta siitä on puhuttu Kiinassa jo kaksi tuhatta vuotta sitten. Eurooppalaiset eivät vielä kykene oivaltamaan meidän muinaista sivistystämme, silti useat rotumme edustajat ovat ajatelleet yhteiskunnallisesti maailman sivilisaatiota, sen moraalia kosmopoliittiselta kannalta ja 400 miljoonaamme ovat omistautuneet maailmanrauhan periaatteelle. Johtuen nationalismimme puutteesta ei muinainen moraalimme ja muinainen sivilisaatiomme kuitenkaan enää kykene manifestoimaan itseään. Ne ovat nykyisin jopa rappeutumassa.

Kosmopoliittisuus, josta eurooppalaiset puhuvat tänään on todellisuudessa periaate, jota ajetaan voimalla ilman oikeutta. Englantilainen sanonta ’might is right’ tarkoittaa, että sota elannon hankkimiseksi on oikein. Kiinalainen mieli ei ole koskaan pitänyt elannon hankkimista sodan avulla oikeutettuna, vaan se näkee aggressiivisen sodankäynnin barbaarisena. Tämä pasifistinen moraali onkin kosmopolitismin todellinen henki. Mihin perustaan tukien me puolustamme ja rakennamme tätä henkeä? – nationalismiin tukeutuen. Meidän täytyy siis puhua ensin nationalismista, jos haluamme puhua kosmopolitismista. ”Niiden, jotka haluavat tuoda rauhan maailmaan täytyy ensin hallita omia valtioitaan.” Elvyttäkäämme siis ensin kadonnut nationalismimme ja kiillottakaamme sen kilpi säihkyväksi, niin sen jälkeen meillä on jotain vakaata pohjaa keskustella kosmopoliittisuudesta.

Sun Yat-sen helmikuun 17. 1924

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 3.

Nationalismi on kallisarvoinen omaisuus, joka mahdollistaa valtiolle kehittymisen tavoittelun ja takaa kansakunnalle mahdollisuuden ikuistaa olemassaolonsa. Tämän päivän Kiina on menettänyt tuon kallisarvoisen omaisuuden. Miksi? Vastaus tuohon kysymykseen ja sen tutkiminen olemmeko todella menettäneet kansallisen henkemme on tämän päivän aiheena.

Minulle on selvää, että olemme menettäneet sen. Emme yhdessä päivässä, mutta vuosisatojen aikana. Jos vain katsoo ennen vallankumousta ilmestyneitä vastavallankumouksellisia artikkeleja, niin ne kaikki vastustivat nationalismia! Satojen vuosien ajan nationalismin idea on ollut Kiinassa kuolleena ja kaikesta tämän päivän kirjallisuudesta voi vain vaivoin löytää pienimmänkään vihjeen nationalismista.

Tänään aion puhua joistain syistä, jotka ovat johtaneet tähän nationalismimme katoamiseen. Niitä on monia, mutta suurin on alisteinen asemamme muukalaisrotujen rinnalla. Kun rotu valloittaa toisen se ei luonnollisestikaan anna alistetun kansan pitää itsenäisiä ajatuksiaan. Esimerkiksi nyt Koreaa hallitseva Japani yrittää muuttaa korealaisten mielet. Kaikki nationalistiset ajatukset on poistettu korealaisista koulukirjoista, joten kolmenkymmenen vuoden päästä korealaiset lapset eivät tiedä, että on olemassa Korea tai, että he ovat korealaisia. Valloittava kansa yrittää riistää tuon kallisarvoisen omaisuuden alistetulta kansalta.

Kiinan nationalismin murskasi alkujaan muukalaisten valta. Muitakin alistettuja kansoja kuin kiinalaiset on ollut. Juutalaiset menettivät maansa ennen Jeesuksen päiviä ja heistä tuli valloitettu kansa. Jeesus saarnasi noina aikoina. Hänen seuraajansa suhtautuivat häneen vallankumouksellisena ja hänen odotettiin nousevan vallankumouksen johtoon. Häntä kutsuttiin “Juutalaisten kuninkaaksi” On mahdollista, että Jeesuksen opetuksessa on yhteiskunnallisen vallankumouksen aineksia vaikka yksi hänen oppilaistaan ajattelikin, että vallankumous on epäonnistunut ja samalla pettänyt hänen opettajansa. Mitä hän ei ymmärtänyt oli se, että Jeesus oli uskonnollinen vallankumouksellinen, joka kutsui maatansa Taivaan valtakunnaksi. Niinpä juutalainen rotu on säilynyt vaikka heidän maansa on tuhottu. Tai jos ajattelemme Puolaa. joka siitä huolimatta, että oli alistettu kansa sata vuotta, omaa niin sammumattoman kansallisen tietoisuuden, että Euroopan sodan jälkeen he muodostivat uudelleen oman valtionsa. Täysin verrannollisesti Kiinaan Puola ja Juudea ovat siis olleet alistettuja kansakuntia, mutta miksi he eivät ole menettäneet kansallista henkeään, kun se Kiinasta on - kahden alistetun kauden jälkeen - puristettu täysin olemattomiin.

Tämä on omituinen asia ja sen tutkiminen on hyvin mielenkiintoista. Ennen kuin Kiina joutui alistettuun asemaan se oli hyvin mahtava valtio. Sen kansalaiset olivat myös hyvin sivistyneitä. Kiina kutsui itseään “majesteetilliseksi kansakunnaksi”, “loistavien kirjaimien ja hienojen esineiden maaksi”, ja piti muita kansoja barbaareina. Kiina näki itsensä maailman keskipisteeseen sijoitetuksi nimittäen itseään “Keskustan kuningaskunnaksi”. Sellaiset ilmaisut kuten “suuri yhdistäjä”, “taivaalla on vain yksi aurinko, kansoilla on vain yksi kuningas”, “kaikkien kansojen vallassäädyt kumartavat helmien ja kruunun edessä” ajoittuvat aikaan ennen Kiinan alistamista, aikaan jolloin Kiinan nationalismi hitaasti kehittyi kohti kosmopolitanismia. Tätä ajatusta seuraamalla alamme nähdä miksi Kiina on menettänyt kansallisen henkensä vaikka muut rodut, kuten juutalaiset, ovat pitäneet sen kaksi vuosituhatta, sekä sen miksi Kiina, oltuaan alistettu kansakunta vain 300 vuotta, voi nähdä kaiken nationalisminsa haihtuneen.

Syyn tutkiminen on kuin sairaan ihmisen sairauden syiden selvittämistä. Minkä tahansa sairauden ihminen kohtaakin se voidaan jäljittää joko huonoon yleiskuntoon tai johonkin määrättyyn, ennen sairauden puhkeamista ilmenneeseen heikkouteen. Sairauden syyt olivat olemassa Kiinan järjestelmässä jo ennen kuin Kiina menetti riippumattomuutensa. Ne syyt johtivat välittömästi valloituksen jälkeen sairauden puhkeamiseen ja Kiinan kansallisen mielen rappeutumiseen. Englannissa ja Venäjällä valtaa nykyään rajusti alaa älymystön tukema uusi teoria, joka vastustaa nationalismia siitä syystä, että se on liian kapea-alaista ja liberalismille vierasta.. Teoriaa voi kutsua yksinkertaisesti kosmopoliittisuuden opiksi.

Nykyisin Englanti, aiemmin myös Venäjä ja Saksa, yhdessä uuden kulttuurin nuorten kiinalaisten kannattajien kanssa, kannattavat tätä oppia ja halventavat nationalismia. Kuulen jatkuvasti nuorten ihmisten sanovan “San Min periaatteet eivät ole sovitettavissa yhteen uuden ajan kanssa, vaan uusin ja paras oppi on kosmopoliittisuus.”

Onko muka todellakin näin? Miksi sitten Kiina, välittömästi kun se oli valloitettu menetti kaiken kansallisen henkensä? Kosmopoliittisuus on täysin sama asia kuin Kiinan teoria maailman keisarikunnasta kaksi tuhatta vuotta sitten. Ja kun tutkimme teoriaa niin näemmekö sen hyväksi vai emme? Emme voi päättää onko idea hyvä vai huono ellemme näe sitä käytännössä. Jos idealla on käytännöllistä arvoa meille, sekä maailmalle, se on hyvä, jos idea ei ole käytännöllinen se ei ole hyvä.

Kansakunnat jotka harjoittavat imperialismia valloittaakseen muita ja jotka yrittävät säilyttää suotuisat asemansa koko maailman ainoina hallitsijoina pyrkivät edistämään kosmopoliittisuuden oppia toivoen koko maailman liittyvän heihin. On muutamia suuria valtioita, kutsun niitä suurvalloiksi, joiden politiikka ja luonne eivät vielä ole käyneet läpi suuria muutoksia, mutta tulevaisuudessa Englanti ja Yhdysvallat saattavat rikkoa tuon valtaryhmittymän ja tulla samalla ainoiksi suurvalloiksi. Oletetaan, että näin tapahtuu, Englanti alistaisi Kiinan ja kansamme muuttuisi englantilaisiksi - olisiko tämä meille hyväksi? Mikäli kiinalaiset muuttuisivat luontevasti briteiksi tai amerikkalaisiksi auttaen Englantia tai Amerikkaa hävittämään Kiinan todeten, että me vain seuraamme kosmopoliittisuuden ideaa, niin voisiko omatuntomme, jos sopii kysyä, koskaan levätä?

Jos omatuntomme edes vähänkään soimaisi meitä voisiko se johtua siitä, että meillä on nationalistisia tunteita ja sanonkin, että nationalismi on kallisarvoinen omaisuus, jonka avulla inhimillisyys voi säilyttää olemassaolonsa. Jos nationalismi rappeutuu tehden tilaa kosmopoliittisuuden kukoistukselle meidän on mahdoton selvitä ja muut rodut eliminoivat meidät.

Olemmeko me vahva vai heikko rotu? Sopiva vai sopimaton rotu? Kukaan ei halua nähdä rotunsa katoavan tai epäonnistuvan; kaikki toivovat rotunsa selviävän ja voittavan. Nämä ovat luonnollisia, vaistomaisia tunteita. Kansamme on kuitenkin hyvin vaarallisessa asemassa. Menetettyämme kansallisen henkemme olemme avanneet portit vieraille poliittisille ja taloudellisille voimille murtautua sisään. Sitä ei koskaan ei olisi tapahtunut, jos olisimme säilyttäneet nationalismimme.

On vaikea täsmällisestä selittää kuinka olemme hukanneet nationalismimme. Sitä valaistakseni kerron tarinan, joka ei ehkä sovi täysin aiheeseen, mutta saattaa silti tehdä meille selvemmäksi näitä asioita joista puhumme.

Olin itse todistamassa tätä tapahtumaa Hong Kongissa. Oli eräs kuli, joka toimi kantajana kuljettaen matkustajien tavaroita höyrylaivoista maihin bambuseipäällä, jonka päihin oli sidottu kaksi naurua. Päivän kuorma oli hänen ainoa elinkeinonsa, mutta loppujen lopuksi hän onnistui säästämään enemmän kuin kymmenen dollaria. Siihen aikaan Luzon arpajaiset olivat muodissa ja kuli käytti säästönsä ostaakseen arvan. Hänellä ei ollut kotia eikä kummempaa paikkaa säilyttää tavaroitaan, ei edes lipasta säilyttää arpaa, jonka oli ostanut. Hänen ainoa arvokas tavaransa oli bambuseiväs kaksine naruineen ja sitä hän kantoi mukanaan minne ikinä menikin. Niinpä hän piilotti arvan bambuseipään sisään. Koska hän ei aina pystynyt ottamaan arpaa ulos tarkastaakseen sen numeroita hän painoi ne mieleensä ajatellen niitä koko ajan. Eräänä arvontapäivänä hän meni arpajaispaikkaan tarkistamaan tulosta ja heti numerot nähtyään käsitti, että hän oli voittanut ensimmäisen palkinnon ja saavuttanut, ihan noin vain, 100,000 dollarin omaisuuden. Hän meni melkein sekaisin ilosta. Tajuttuaan, että hänen ei enää tarvitsisi olla kuli ja käyttää bambuseivästä, vaan hän olisi nyt rikas mies ikuisesti, hän tempaisi bambuseipään naruineen riemukkaasti mereen!

Kulin bambuputki voi edustaa vertauskuvallisesti nationalismia: samassa mielessä ensimmäisen palkinnon voittaminen voi edustaa aikaa jolloin Kiina oli valtansa huipulla kehittymässä kohti kosmopoliittisuutta, jolloin esi-isämme, kuvitellen Kiinan olevan maailman suurin valtio - “taivaalla on vain yksi aurinko, maailmassa on vain yksi kuningas”, “kaikkien kansojen vallassäädyt kumartavat helmien ja kruunun edessä” - ja maailmankaikkeudellisen rauhan tullessa siitä edespäin vallitsemaan, ainoan tärkeän asian ollessa maailman harmonia, jonka maailma toisi kunnianosoituksena Kiinalle, heittivät pois nationalisminsa, kuten kuli heitti bambuputkensa mereen. Mantsujen sitten valloittaessa Kiinan se ei ainoastaan epäonnistunut tulemaan maailmankaikkeuden herraksi vaan epäonnistui jopa pitämään perheensä pienen toimeentulon koskemattomana.

Kansallinen henki oli tuhottu aivan kuten mereen heitetty bambuputki. Niillä nuorilla oppilailla, jotka mesoavat uudesta kulttuurista väittäen nationalismin olevan vanhanaikaista ja pyrkivät edistämään kosmopoliittisuutta voi olla jotain pohjaa puheilleen, jos he puhuvat Englannin, Amerikan tai jopa meidän omien esi-isiemme puolesta, mutta jos he kuvittelevat puhuvansa tämän päivän Kiinan puolesta, niin meillä ei ole heille mitään sijaa.

Elleivät esi-isämme olisi heittäneet pois bambuputkea olisimme voineet voittaa ensimmäisen palkinnon, mutta heitimme putken pois liian aikaisin unohtaen, että voittoarpa oli sen sisällä. Kun sitten tunsimme vieraan vallan poliittisten ja taloudellisten voimien taakan niskassamme me jouduimme kasvokkain sen traagisen mahdollisuuden kanssa, että menetämme kansakuntamme ja rotumme katoaa.

Mikäli me kiinalaiset voimme tulevaisuudessa löytää jonkun tavan uudelleen herättää nationalismimme, keksiä uuden bambuseipään, niin silloin mikään ulkoinen poliittinen tai taloudellinen voima ei voi sortaa meitä ja me selviämme aikojen yli.

Me voimme voittaa luonnonvalinnan voimat. Se, että taivas on säilyttänyt meidät 400 miljoonaisina osoittaa, että se ei halua meitä tuhota. Jos Kiina katoaa tulee syy olemaan meidän itsemme päällä ja me olemme silloin maailman suurimpia syntisiä. Taivas on asettanut meille suuren vastuun; jos emme rakasta itseämme kapinoimme taivasta vastaan. Kiina on saapunut aikakauteen jolloin meistä jokaisella on suuri velvollisuuden taakka harteillaan. Ellei taivas halua meitä tuhota se ilman muuta haluaa maailman kehityksen jatkuvan. Jos Kiina katoaa se katoaa suurvaltojen käsiin ja nuo vallat häiritsevät silloin maailman kehitystä. Jos haluamme vastustaa valtoja meidän tulee edistää nationalismia ja aivan ensimmäisenä tavoittaa oma yhtenäisyytemme. Sen jälkeen voimme huolehtia muista, auttaen heikompia, pienempiä kansoja osallistumaan yhteiseen taisteluun sortajia vastaan. Yhdessä käytämme oikeutta taistelussa valtaa vastaan ja kun valta on kumottu ja itsekäs vallanhimo kadonnut, niin sitten me voimme puhua kanssanne kosmopoliittisuudesta.

Sun Yat-sen 10. helmikuuta 1924

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 2.

Väestömäärän nousut ja laskut ovat muinaisista ajoista asti esittäneet merkittävää roolia kansakuntien syntymisissä ja kuolemissa. Tämä on luonnonvalinnan laki. Koska ihmiskunta ei ole pystynyt vastustamaan luonnonvalinnan voimaa monet vanhat ja loistavat sivilisaatiot ovat hävinneet jälkeä jättämättä. Meidän kiinalainen kansakuntamme on myös muinainen yli 4000 vuoden todellisella historiallaan. Vaikka luonnonvoimat ovat jatkuvasti vaikuttaneet meihin muistamattomista ajoista asti, niin luonto ei ole ainoastaan sallinut rodun jatkua, vaan tehnyt meistä erinomaisen omanlaisiamme.

Me olemme lisääntyneet 400 miljoonaisiksi ja olemme yhä maailman lukumääräisin ja laajin kansakunta. Olemme nauttineet luonnon siunauksesta suuremmassa määrin kuin mikään muu kansakunta niin, että neljän vuosituhannen luonnonmullistusten, kansainvaellusten ja muiden muutosten keskellä olemme nähneet sivilisaatiomme vain edistyvän ja kansakuntamme pysyvän vapaana rappiosta. Sukupolvi on seurannut toistaan ja olemme yhä maailman kultivoituneimpia ihmisiä.

Koska kansakunta on selvinnyt lukemattomista takaiskuista ja katastrofeista esiintyy ymmärrettävästi optimismia, jonka mukaan kansakunta ei voi kadota oli edessä mitä tahansa. Tämän suuntaisesta puheesta ja toivosta ajattelen, että se on vääränlaista toivoa. Jos kyse olisi pelkästä luonnonvalinnasta kansakuntamme voisi kansakuntana selvitä, mutta kehitys tässä maailmassa ei riipu ainoastaan luonnonvoimista, vaan se riippuu luonnon voimien ja ihmisten voimien yhdistelmästä. Inhimilliset tavoitteet voivat syrjäyttää luonnon tavoitteet ja ”ihmisen työ voi ylittää taivaat”. Näistä ihmistekoisista voimista potentiaalisimpia ovat poliittiset voimat ja taloudelliset voimat. Niillä on suurempi valta kansakuntien nousuun ja tuhoon kuin on luonnonvoimilla ja meidän kansakuntamme, ajautuneena nykyaikaisen maailman muutosten virtaan ei ainoastaan tunne näiden kahden voiman painetta, vaan on hukkumassa pahuuteen, joka on noiden voimien synnyttämää.

Näiden tuhansien vuosien aikana Kiina on kahdesti murskattu täydelliseen alistumiseen poliittisella voimalla. Mongolien ja mantsujen dynastiat ovat sen tehneet. Noina molempina kertoina menetimme maamme pienemmälle, emme suuremmalle kansalle. Siksi, vaikka Kiina onkin kahdesti poliittisesti alistettu, ei rotumme ole vakavasti vioittunut.

Mutta poliittiset ja taloudelliset voimat toimivat paljon luonnonvalinnan voimia nopeammin ja voivat helpommin poistaa suurenkin rodun juurineen. Jos Kiinaan vaikuttaisi vain luonnonvalinta se voisi aivan hyvin pysyä kasassa seuraavankin vuosisadan, mutta jos poliittiset ja taloudelliset voimat sen murskaavat se tulee suurvaltojen hävittämäksi. Ja, vaikka suuri määrämme ei tällä tavalla täysin katoaisikaan, jäävät jäljelle myös luonnonvalinnan voimat pyyhkimään meitä pois. Tästä eteenpäin kiinan kansa tulee tuntemaan sekä luonnonvoimien, että poliittisten ja taloudellisten voimien yhtäaikaisen paineen, joten meidän on nyt nähtävä kuinka kriittisessä tilanteessa rotumme on tällä hetkellä.

Kiina on ollut lännen poliittisen voiman alistamana vuosisadan verran. Viime vuosisadan aikana Kiina menetti suuren osan alueestaan. Valtojen asenne oli jotain tällaista: Koska Kiina ei koskaan herää eikä pysty hallitsemaan itseään he valtaisivat pistemäisiä alueita rannikolta kuten Dairenin, Weihaiwein ja Kowloonin leikelläkseen Kiinan palasiksi. Vallankumouksen puhjettua vallat ymmärsivät, että Kiina oli vielä elossa ja luopuivat sen leikkelemisen ideasta. Valtojen katsellessa Kiinaa ahneesti jotkut vastavallankumoukselliset kertoivat heille, että vallankumous nostattaisi vain Kiinan pilkkomista helpottavaa hajaannusta, mutta tulos olikin päinvastainen. Siksi turhautuneet ulkomaiset laativat nyt uusia suunnitelmia Kiinaa vastaan.

Aiemmassa historiassa aluemenetyksiämme ovat olleet Korea, Taiwan ( Formosa ), Pescadorit ja sen kaltaiset alueet Kiinalais-Japanilaisen sodan seurauksena Japanille luovutettuina. Sitä ennen olemme menettäneet Burman ja Annamin. Kiina antoi lievää vastustusta Annamin luovutuksen aikana. Chen-nan Kuanin taistelu eteläisellä rintamalla oli voitokas, mutta jälkeenpäin Kiina oli niin Ranskan pelottama että luovutti Annamin Ranskalle, jonka kanssa Kiina teki rauhan. Sekä Burma, että Annam olivat molemmat Kiinan vanhaa aluetta ja heti, kun Annam oli luovutettu Ranskalle Englanti valtasi Burman. Vielä sitä aiemmassa historiassa alueellisia menetyksiä olivat Amur- ja Ussuri jokien lähteet ja sitä ennen pohjoiseen Ili, Khohand ja Amur, eli alueet joita äskettäin nimitettiin Kauko-Idän tasavallaksi. Ja kaikki nuo alueet Kiina luovutti ulkomaisille, kuin kädet sidottuina ja juuri edes kyselemättä. Vastavuoroisesti on ollut pieniä maita jotka aikoinaan ovat maksaneet veroa Kiinalle kuten Loochoo saaret, Siam, Borneo, Sulu saaristo, Java, Ceylon, Nepal, Bhutan. Kiinan keisarikunnan alue oli sen suurimman voiman aikana erittäin laaja ulottuen pohjoiseen yli Amurin, etelään yli Himalajan, itään Kiinan merelle ja länteen T’sung Liniin.

Kiinan vallankumouksen jälkeen vallat oppivat, että olisi aina vain vaikeampaa paloitella Kiinaa poliittisella voimalla. Kiina, joka nyt oli oppinut kuinka nousta kapinaan mantsujen hallintoa vastaan, tulisi varmasti jonain päivänä nousemaan myös valtojen poliittista kontrollia vastaan.

Jouduttuaan tähän vaikeaan tilanteeseen he ovat vähentäneet poliittista aktiviteettiaan Kiinaa vastaan, mutta käyttävät nyt sen sijaan taloudellista painetta pitääkseen meidät matalalla. Taloudellinen sorto on vakavampaa kuin poliittinen sorto. Poliittinen sorto on näkyvä asia. Tavallinen kansakin nousee helposti poliittista sortoa vastaan, mutta ei välttämättä edes huomaa taloudellista sortoa. Kiina on saanut jo muutaman vuosikymmenen kokea taloudellista sortoa valtojen taholta, mutta monetkaan eivät näytä juuri häiriintyneen siitä.

Seurauksena on, että Kiina näyttää kaikkialla muuttuvan valtojen siirtomaaksi. Kansakunnan kansalaiset kuvittelevat yhä vielä, että olemme vain osittainen siirtomaa ja tuudittautuvat tuohon ajatukseen, mutta todellisuudessa meitä murjotaan valtojen taholta taloudellisella voimalla suuremmassa määrin kuin, jos olisimme täydellinen siirtomaa. Kiina ei ole yhden kansakunnan siirtomaa vaan kaikkien, emmekä me ole yhden maan orjia vaan kaikkien. Ajattelen, että meitä pitäisi ( semikolonnian sijaan ) kutsua hypokolonniaksi.

Entä kuinka muut maat yleensä kohtaavat ulkopuolisen taloudellisen painostuksen ja estävät ulkopuolisten taloudellisten voimien invaasion. Useimmiten tulleilla, jotka suojaavat taloudellista kehitystä näiden maiden sisällä. Aivan kuten satamat linnoitetaan sotilaallisen hyökkäyksen varalta antavat ulkomaisiin tavaroihin kohdistuneet tullit paikalliselle teollisuudelle tilaa kehittyä ja kansakunnan taloudelle mahdollisuuksia. Suojatullien tarkoituksena on verottaa tuontitavaraa ankarasti vapaasti tarjolla olevan kotimaisen tavaran ollessa verosta vapaata.

Mikä on Kiinan tilanne nyt? Ennen kuin kiinalla oli ulkomaankauppaa ihmisten käyttämät tavarat olivat heidän itsensä käsin tekemiä. Ikivanha sanonta “Mies muokkaa maata ja nainen kutoo” osoittaa, että maanviljelys ja vaatteiden valmistus olivat Kiinan vanhimmat teollisuuden muodot. Ulkomaisia tavaroita alkoi tulla maahan. Alhaisten tullien vuoksi ulkomaiset vaatteet olivat kotimaisia halvempia. Kun vielä jotkut luokat suosivat ulkomaisia vaatteita enemmän, kuin kotimaisia oli tämä teollisuuden ala tuhottu. Tämän vanhan käsiteollisuuden muodon tuhouduttua monet ihmiset menettivät työnsä ja jäivät toimettomiksi. Tämä on ulkomaisen taloudellisen painostuksen seuraus. Poliittisen painostuksen siis havaitsevat helposti myös tietämättömät luokat, mutta taloudellinen painostus on hämärä asia, jota monenkin meistä on vaikeaa huomata. Jotkut jopa ottavat raskaan syyn omille niskoilleen. Kiinan avattua markkinansa ulkomaankaupalle on markkinoiden epätasapaino tasaisesti kasvamassa yhä rehottavammaksi.

Sitten on ulkomaisten pankkien aiheuttama taloudellinen painostus. Kiinalaiseen psykologiaan kuuluu nykyisin suuri epäluottamus omia ja vahva luottamus ulkomaisia pankkeja kohtaan. Jotkut jopa varastoivat ulkomaista paperivaluuttaa kiinalaisen hopeavaluutan sijaan. Ja syy on, että tavallinen kansa on myrkytetty ulkomaiden taloudellisella hallinnalla.

Ulkomaisten seteleiden lisäksi on valuutanvaihto. Me satamien kiinalaiset luotamme ulkomaisiin pankkeihin myös siinä. Mutta vaihtaessaan valuuttaa kiinalaiseen rahaan ulkomainen pankki ei saavuta ainoastaan normaalia yhden ja puolen prosentin korkoa pankkikorkona, vaan ansaitsee siirrosta muin tavoin.

Ulkomaisten pankkien valta näkyy myös niiden talletuksissa. Jos kiinalaisella on rahaa ja hän haluaa tallettaa sen pankkiin hän ei aikaile kyselläkseen onko kiinalaisella pankilla paljon vai vähän pääomaa ja antaako se korkeaa vai matalaa korkoa. Kuitenkin heti, kun hän huomaa, että pankkia hoitaa hänen maanmiehensä hän olettaa, että se on luultavasti huonosti hoidettu. Ulkomaalaisen pankin luotettavuutta hän ei kyseenalaista, tai kysele millaista korkoa se maksaa, jos hän kuulee, että pankkia johtavat ulkomaalaiset ja se pitää ulkona ulkomaalaista kylttiä hän vain nielaisee syötin, tuntee olonsa hyvin turvalliseksi ja investoi rahansa. Vaikka korko olisi hyvin alhainen hän on tyytyväinen. Näin ulkomainen pankki, näkemättä mitään vaivaa, ottaa kiinalaista rahaa ja tekee sillä voittoa. Syy tähän tutkivan kiinnostuksen katoamiseen ulkomaalaisia pankkeja kohtaan on jälleen ulkomaisen taloudellisen kontrollin vesittävä ja mitätöivä vaikutus. Pelkästään ulkomaisten pankkien voittojen, ja pelkissä paperirahaan liittyvissä asioissa, täytyy olla 100, 000, 000 dollarin luokkaa vuodessa.

Ulkomaisten pankkien ohella on rahtikuluja. Ulkomaille lähtevä kiinalainen tavara on riippuvaista ulkomaisista kuljetuksista ja jopa sellaisista sisäsatamista kuin Hankow, Changsa ja Canton lähtevä tavara kuljetetaan suurimmaksi osaksi ulkomaisilla laivoilla. Jos Kiina kuljettaa 100,000,000 dollarin edestä tavaraa Eurooppaan on 10,000,000 maksettava rahdeista.

Vielä yhtä menetystä kannattaa harkita, eli osakekeinottelusta syntyvää. Toimiluvan omaavat ulkomaalaiset käyttävät hyväkseen heikko kohtaa kiinalaisessa luonteessa - rahanhimoa - tarjoten päivittäisiä mahdollisuuksia pienelle keinottelulle ja aina kerran muutamassa vuodessa jotain suurta mahdollisuutta, joka nostaa pelihimoa kiinalaisten keskuudessa huippuunsa. Näin tavallinen pieni sijoitustoiminta kasvaa suuriin mittoihin.

Tästä Kiinan taloudellisesta hallinnasta ja jatkuvista vuosittaisista vahingoista johtuen Kiinan talous ei ole vapaa kehittymään, eikä tavallisilla ihmisillä ole kunnollisia elinmahdollisuuksia. Tämä taloudellinen hallinta on pahempaa, kuin miljoona meidät tappamaan valmiina olevaa sotilasta. Ulkomaisen imperialismin tukiessa tätä taloudellista alistusta, ovat kiinalaisten ongelmat päivittäin yhä raskaampia, työttömyys päivittäin kasvavaa ja maan voima ratkaista ongelmia, tämän kaiken seurauksena, jatkuvasti heikkenevä.

Viimeisen sadan vuoden aikana Kiina on alkanut kärsiä väestöongelmista. Kiinalaiset eivät lisäänny kun muut populaatiot kasvavat. Nykyisin me kärsimme myös ulkopuolisten poliittisesta ja taloudellisesta ylivallasta. Ellemme enää pysty löytämään ratkaisuja näihin painaviin ongelmiin niin ei ole väliä kuinka laaja Kiinan alue on ja kuinka suuri on sen väestö, vaan seuraava vuosisata tulee näkemään maamme kadonneena ja rotumme tuhottuna. Nyt kun ymmärrämme poliittisen hallinnan merkityksen ja taloudellisen hallinnan vielä suuremman merkityksen, niin emme enää voi uhota, että 400 miljoonaa kiinalaista eivät ole helposti tuhottavissa.

Kertaakaan aikaisemmin vuosituhansiensa aikana Kiina ei ole tuntenut tällaista kolmen voiman painoa yhdellä kertaa. Kiinan kansakunnan tulevaisuus on riippuvainen siitä pystymmekö löytämään keinot noiden voimien murtamiseen.

Sun Yat-sen 3. helmikuuta 1924

Kansan kolme periaatetta. Nationalismi 1.

Hyvät herrat!

Tänään aiheena ovat Kansan kolme periaatetta. Se mitä ne ovat. Yksinkertaisimmin ne ovat periaatteet, jotka johtavat kansakuntamme pelastukseen. Kysymykseen mikä on periaate voidaan vastata, että se on idea, usko ja voima. Ihmisten alkaessa tutkia ongelman ydintä kehittyy yleensä ensimmäisenä idea. Idean selkeytyessä alkaa nousta usko ja tuosta uskosta syntyy voima. Periaatteen täytyy siis saada alkunsa ideasta, idean täytyy tuottaa uskoa ja tuon uskon täytyy synnyttää voima, ennen kuin voidaan puhua todellisesta periaatteesta.

Me toteamme, että Kansan kolme periaatetta pelastavat kansakuntamme koska ne tulevat nostamaan Kiinan tasavertaiseksi muiden kansakuntien kanssa. Näin tulee käymään niin kansainvälisissä suhteissa, hallinnossa kuin taloudellisessa elämässäkin. Sen kautta Kiina voi pysyvästi säilyä tässä maailmassa. Kansan kolme periaatetta ovat kansankuntamme pelastavia periaatteita ja voimme hyvällä syyllä esittää kysymyksen eikö meidän Kiinamme ole tänään pelastuksen tarpeessa? Mikäli koemme, että on, niin luokaamme silloin uskoa Kansan kolmeen periaatteeseen ja meidän uskomme tulee synnyttämään sen voiman, joka pelastaa Kiinan.

Nationalismin periaatteesta voisin lyhyesti sanoa, että se on sama asia kuin valtion perustaminen. Kiinalaiset ihmiset ovat aina osoittaneet suurinta uskollisuutta perheelle ja klaanille minkä tuloksena Kiinassa on niiden sisäistä vahvaa yhteyttä, mutta ei todellista nationalismia. Ulkomaiset ihmiset sanovat, että olemme kuin irtonaista hiekkaa. Miksi on näin? Yksinkertaisesti siksi, koska ihmisemme ovat osoittaneet uskollisuutta perheelle ja klaanille, mutta eivät kansakunnalle. Kiinassa ei ole ollut aitoa nationalismia. Perhe ja klaani ovat olleet vahvoja yhdistäviä tekijöitä ja yhä uudestaan ja uudestaan kiinalaiset ovat uhranneet itsensä, perheensä ja elämänsä puolustaakseen klaania, mutta kansakuntaa ei koskaan ole koettu tuon ylivoimaisen uhrautumishengen arvoiseksi. Kiinalainen yhteydentunto on pysähtynyt klaaneihin, eikä se koskaan ole laajentunut kansakuntaan.

Yksinkertainen väitteeni, että nationalismin periaate on sama kuin valtion perustaminen on käyttökelpoinen Kiinassa, mutta ei lännessä. Syynä on se, että Kiina on Chin ja Han dynastioista lähtien kehittynyt yhdeksi valtioksi yhdestä rodusta. Ulkomaat taas ovat kehittyneet moniksi valtioiksi yhdestä rodusta ja toisaalta liitäneet monia rotuja yhteen valtioon. Esimerkiksi maailman tällä hetkellä voimakkain valtio Englanti on, alkujaan valkoisen rodun luomuksena, liittänyt itseensä ruskeaa, mustaa ja muutakin rotua muodostaakseen brittiläisen imperiumin. Siksi väite, että rotu tai kansankunta on sama kuin valtio ei pidä lainkaan paikkaansa Englannissa. Me kaikki tiedämme, että Englannin perustajat ovat anglosaksista rotua, mutta tuo rotu ei rajoittunut Englantiin. Yhdysvalloissakin on paljon tuota heimoa. Ottaen siis ulkomaat huomioon emme voi sanoa, että rotu ja valtio ovat sama asia, vaan niiden välillä on selvä ero.

Paras tapa erottaa nuo kaksi selkeästi on tutkia voimia, jotka ovat muodostaneet molemmat. Rotu tai kansallisuus on yksinkertaisesti sanottuna muodostunut luonnonvoimien kautta, kun valtiot taas ovat muodostuneet asevoimien avulla. Kiinan poliittisesta historiasta löytyy tästä kuvaus. Me sanomme, että wangtao – kuninkaallinen tie tai oikeudenmukaisuuden tie – seuraa luontoa. Luonnonvoima on siis kuninkaallinen tie, jota myötä on muodostunut rotu. Asevoima on pa-tao – voiman tie – ja ryhmä, joka on muodostunut voiman tietä on valtio. Aikojen alusta asti ei yhtään valtiota ole muodostettu ilman voimaa. Rodun tai kansakunnan muodostuminen on varsin erilaista. Ne kasvavat kokonaisuudessaan luonnosta ilman mitään tietoisesti toteutettua voimaa. Tästä syystä me sanomme, että ryhmä joka on kehittynyt kuninkaallista tietä luonnon voimasta on rotu ja ryhmä, joka on kehittynyt voiman tietä ihmisten toimesta on valtio. Tässä siis on ero rodun ja valtion välillä.

Alkujaan ihminen oli eläinlaji, mutta hän on kuitenkin jo erkaantunut suuresti tavallisesta siipikarjasta ja pedoista. Hän on ”kaiken luomisen sielu.” Ensin ihminen on eriytynyt viideksi pääroduksi; valkoiseksi, mustaksi, punaiseksi, keltaiseksi ja ruskeaksi. Edelleen toisistamme eriytymällä olemme muodostaneet monia alarotua kuten aasialaiset rodut: mongolialainen, malaijilainen. Japanilainen, mantsurialainen ja kiinalainen. Ne voimat, jotka loivat nämä rodut ovat yleisesti ottaen luonnonvoimia, mutta analysoidessamme niitä huomaamme ne melko monimutkaisiksi.

Suurin yhdistävä voima on veri. Kiinalaiset kuuluvat keltaiseen rotuun, koska heidän verenperintönsä on keltaisen rodun verenperintöä. Esi-isien veri on perinnöllisyyden kautta siirtynyt alaspäin rodun mukana tehden samalla verisukulaisuudesta mahtavan voiman.

Toinen suuri voima on elinympäristö. Elannon ansaitsemisen tavat ovat vaihdelleet ja elinympäristö on muovannut rotueroja. Mongolit seurasivat ruohoa ja vettä. He elivät paimentolaisen elämää pysähtyen aina välillä paikkoihin, joissa oli ruohoa ja vettä. Näistä paimentolaisten tavoista kehittyi hiljalleen rotu, joka ilmensi itsensä äkillisenä mongolien voiman nousuna.

Kolmas suuri muodostava voima on kieli. Ulkomaalaisen rodun oppiessa kielemme he sulautuvat meihin helpommin ja liittyvät aikojen kuluessa haihtumalla meidän rotuumme. Vastaavasti oppiessamme itse vieraita kieliä sulaudumme helposti ulkomaalaisiin. Kun kieli on sama ja veri on samaa sulautuminen vain helpottuu. Kieli on siis yksi suurista rotuja muodostavista voimista.

Neljäntenä tulee uskonto. Ihmiset, jotka palvovat samoja jumalia tai samoja esi-isiä tapaavat muodostaa yhden rodun. Uskonto on rotujen kehittymisessä erittäin vahva voima.

Viidentenä voimana tulevat tottumukset ja tavat. Kun ihmisillä on huomattavan samanlaiset tavat ja tottumukset he aikaa myöten muodostavat yhden rodun.

Milloin huomaamme erilaisten ihmisten yhdenmukaistuvan ja muodostavan rotua meidän on pidettävä silmällä noiden viiden voiman kehitystä. Verisukulaisuuden, yhteisten elinolosuhteiden yhteisen kielen, yhteisen uskonnon ja yhteisten tapojen ja tottumusten, silloin, kun en eivät ole sotilaallisen valloituksen, vaan luonnollisen kehityksen tulosta. Näiden viiden luonnollisen voiman ja asevoiman vertaileminen auttaa meitä tekemään eron rodun ( kansakunnan ) ja valtion välillä.

Jos haluamme pelastaa Kiinan ja säilyttää kiinalaisen rodun meidän täytyy ehdottomasti korostaa nationalismia. Se on selvää sen valossa mitä huomaamme muinaisten ja nykyisten rotujen kehityksestä. Voidaksemme valaista tämän periaatteen merkitystä kiinalaisten pelastukselle meidän täytyy ensin ymmärtää periaate selkeästi. Kiinalaiseen rotuun kuuluu 400 miljoonaa ihmistä, jotka ovat suurimmalta osin hankiinalaista rotua yhteisine verineen, yhteisine kielineen, yhteisine uskontoineen ja yhteisine tapoineen. Siis yksi, puhdas rotu.

Mikä on sitten asemamme maailmassa? Muihin verrattuna meillä on suurin populaatio ja vanhin kulttuuri, jonka jatkumo on kestänyt jo 4000 vuotta. Meidän pitäisi siis olla samalla tasolla Euroopan ja Amerikan kansojen kanssa, mutta kiinalaisilla on ainoastaan perhe- ja klaaniryhmiä, eikä maassamme ole kansallista henkeä. Huolimatta 400 miljoonasta kiinalaisesta emme ole kuin irtonaista hiekkaa. Olemme maailman köyhin ja heikoin kansakunta. Olemme kansainvälisissä suhteissa huonoimmassa ja alistetuimmassa asemassa. Muu ihmiskunta on leikkaava veitsi ja tarjottavissa oleva ateria, me olemme vain kalaa ja lihaa. Tilanteemme on äärimmäisen uhanalainen. Ellemme rehellisesti edistä nationalismia ja kokoa noita 400 miljoonaa kansakunnaksi kohtaamme maamme menettämisen tragedian ja rotumme tuhoutumisen. Vaaran torjumiseksi meidän tulee puolustaa nationalismia ja käyttää kansallista henkeä maan pelastamiseen.

Maailman viime vuosisataisen väestökehityksen vertailu on erittäin paljastavaa: Yhdysvallat 1000 prosenttia; Englanti 300 prosenttia; Japani myös 300 prosenttia; Venäjä 400 prosenttia; Saksa 250 prosenttia; Ranska 25 prosenttia. Nuo suuret luvut ovat seurausta tieteen ja lääkintätaidon kehityksestä ja sellaisesta hygieenisten olojen parantumisesta, jotka ovat omiaan vähentämään kuolleisuutta ja lisäämään syntyvyyttä. Mitä merkitystä noiden populaatioiden määrän kehityksellä sitten on Kiinalle? Vertaillessani niiden kehitystä Kiinan vastaavaan kehitykseen vapisen.

Tällä vuosisadalla maailman väestö tulee varmasti kaksinkertaistumaan muutamaan kertaan. Maailman kokonaispinta-alaa ja väestömääriä vertailtaessa huomaa, että maailma kärsii jo nyt ylikansoituksesta. On sanottu, että äskeinen sota Euroopassa oli sota paikasta auringossa. Euroopan maat ovat laajemmin ajateltuna lähellä jäistä aluetta ja yksi sodan syistä oli taistelu päiväntasaajan alueen lämpimistä maista. Siis kirjaimellisestikin taistelu enemmästä auringonvalosta. Kiinan ilmasto on mitä miellyttävin ja luonnonvaroja on mitä yltäkylläisimmin. Syy miksi ulkomaat eivät vain saman tien valloita Kiinaa on ainoastaan se, että heidän populaationsa ovat vielä omaamme pienempiä. Sadassa vuodessa heidän populaationsa kuitenkin kasvavat ja meidän ei. Enemmistö alistaa vähemmistön ja Kiina niellään väistämättä. Kiina ei silloin menetä ainoastaan itsenäisyyttään vaan katoaa. Kiinalaiset sulautuvat voittajiin ja rotu lakkaa olemasta. Mongolit ja Mantsut tulivat valloittajina pienempinä joukkoina valloittamaan suuremmat määrät ja yrittäen tehdä nämä orjikseen. Mikäli läntiset suurvallat tulevat alistamaan Kiinan ne tulevat tekemään sen lukumäärältään suurempina, käyden lukumäärältään vähäisempien yli. Ja tuon ajan tullessa heillä ei ole meille mitään käyttöä, eikä meitä arvosteta edes orjien tasolle.

Sun Yat-sen Tammikuun 27. 1924